Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
Aleksi Valavuori valmistautuu parhaillaan paljon huomiota herättävään nyrkkeilyotteluun Kalle Palanderia vastaan. Harjoittelun ja otteluhuumaan keskellä urheilupersoona paljasti kuitenkin podcastissa yllättävän terveysongelman, joka vaatii pian kirurgista hoitoa.
Valavuori kertoi Häkissä-podcastissa kärsivänsä vakaviksi äityneistä peräpukamista. Hänen mukaansa vaiva on edennyt siihen pisteeseen, että leikkaus odottaa heti ottelun jälkeen.
– Nykyään nuo peräpukamat ovat niin pahat, että olen peräpukamaleikkauksessa tuon matsin jälkeen.
Valavuori sanoi nostaneensa asian esiin jo aiemmin ottelun ennakkotilaisuudessa.
– Heitin vitsin siitä pressissä, että minulla ei ole kuin yksi ongelma, ja se on nuo peräpukamat. Ja se pitää ihan paikkansa.
Urheilupersoona myönsi viivytelleensä lääkärissä käyntiä liian pitkään. Hänen mukaansa aikaisemmassa vaiheessa hoito olisi voinut olla huomattavasti yksinkertaisempi.
– Jos olisin mennyt aikoinaan lekuriin, he olisivat pystyneet kiristämään niitä, ja se on siinä. Mutta nyt kun ne alkavat olla sen kokoisia boltseja, niin lekuri sanoi, ettei voi tehdä mitään muuta kuin rasvata persettä.
Valavuori kertoi suhtautuvansa tilanteeseen huumorilla, vaikka vaiva on ollut sekä fyysisesti että henkisesti raskas.
– Kyllä se sieluun ottaa. Mutta ei minua hävetä puhua mistään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti