SE-mies lopettaa uransa – uusi tehtävä alkaa heti kauden jälkeen
Pika-aituri Elmo Lakka lopettaa uransa ja siirtyy täysipäiväisesti seuratoiminnan johtotehtäviin Helsingin Kisa-Veikoissa.
Helsingin Kisa-Veikkojen puheenjohtaja Janne Hirsto vahvisti Helsingin Sanomille, että Lakka siirtyy urheilijasta seuran toiminnanjohtajaksi. Työt alkavat 1. syyskuuta, kun nykyinen toiminnanjohtaja Reijo Siitonen jää eläkkeelle.
Lakka jatkaa kilpailukautensa loppuun Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustaen, minkä jälkeen hän siirtyy pääkaupunkiseudulle uuteen tehtäväänsä.
– Upea juttu, että pääsen kehittämään kokonaisvaltaisesti Helsingin Kisa-Veikkoja yhdessä kisaveikkolaisten kanssa ja olemaan mukana seuran seuraavissa askeleissa, hän kommentoi tulevaa rooliaan seuran tiedotteessa tiistaina.
Lakka on ollut yksi Suomen menestyneimmistä pika-aitureista. Hän on voittanut urallaan kymmenen Suomen mestaruutta Kalevan kisoissa ja SM-halleissa 11 kultaa. Hänen nimissään on 110 metrin aitajuoksun Suomen ennätys 13,31 sekuntia.
Urheilun ohella Lakka on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta ja toiminut myös Olympiakomitean urheiluvaliokunnan jäsenenä.
– Elmon taustassa yhdistyvät vahva huippu-urheilun tuntemus, näkemys menestyvän yleisurheiluseuran kehittämisen painopisteistä ja aito henkilökohtainen kiinnostus johtaa seuratoiminnan päivittäistä arkea, Hirsto kertoo.
LUE MYÖS:
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen