YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin
Ylen mukaan ensi viikonloppuna Kotkassa järjestettävä Jukolan viesti on joutunut varautumaan turvallisuusuhkaan, jota tapahtuman järjestäjät eivät osanneet kuvitellakaan suunnittelun alkuvaiheessa.
Maailman suurin suunnistustapahtuma kokoaa Kymin lentokentän alueelle jopa 40 000 ihmistä, mutta tällä kertaa huomio ei ole pelkästään urheilussa. Ukrainan sodan heijastusvaikutukset ovat tuoneet Kaakkois-Suomeen uudenlaisen riskin: drooniuhan.
Jukolan kilpailunjohtaja Ari Kukkonen kertoo, että turvallisuussuunnitelmaa on päivitetty kevään aikana yhdessä viranomaisten kanssa.
– Erikoiselta olisi kuulostanut, jos joku olisi tuollaista silloin ennustanut. Nyt drooniuhka on ilman muuta noteerattu tapahtuman turvallisuussuunnitelmassa, jota viimeksi viime viikolla käsiteltiin huolellisesti. Asiat on käyty tärkeimmän turvallisuuskumppanimme eli poliisin kanssa läpi, ja kilpailijoille annettavassa kisaohjeistuksessa asia on huomioitu.
Kotkassa järjestettävä tapahtuma vastaa väkimäärältään keskikokoista suomalaista kaupunkia. Järjestäjät korostavat, ettei turvallisuudessa oteta riskejä.
Kukkosen mukaan viranomaiset seuraavat tilannetta reaaliajassa ja tarvittaessa käytössä ovat myös poikkeukselliset toimenpiteet.
– Viranomaiset ovat tilannekeskukseemme reaaliajassa yhteydessä. Organisaatiolta löytyy poliisin avulla ja johdolla valmius tarvittaessa keskeyttää kilpailu ja evakuoida alue. Missään nimessä emme halua lietsoa pelkoja, mutta suhtaudumme asiaan vakavasti.
Vaikka droonit ovat puhuttaneet erityisesti Kaakkois-Suomessa viime kuukausina, Kukkosen mukaan kilpailijoilta tai joukkueilta ei ole tullut merkittävästi huolestuneita yhteydenottoja.
– Eipä tästä asiasta ole erityisemmin tiedusteluja tullut. Puolustusvoimien valmius tarkkailla tilannetta ja kyky luoda pätevää tilannekuvaa näkyy täällä Kymenlaaksossa. Luotamme siihen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalevan kisojen moukariringistä nousi kohu – Silja Kosonen arvosteli järjestelyjä rajusti
- Saga Vanninen teki yllättävän tempun – ilmestyi Kalevan kisoihin uudessa roolissa
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen