Kalevan kisojen naisten seitsenottelussa nähtiin yksi viikonlopun puhutuimmista ja erikoisimmista tarinoista.

Suomen lentopallomaajoukkueeseen kuuluva Jessica Kosonen osallistui seitsenotteluun, mutta vielä enemmän huomiota herätti hänen valmennustiiminsä. Ohjeita kilpailun aikana antoi nimittäin hallitseva moniottelun Euroopan mestari Saga Vanninen.

Kosonen kuuluu lentopallon maajoukkuerinkiin, mutta jäi tällä kertaa Euroopan liigan kokoonpanon ulkopuolelle. Kun kesälle vapautui tavallista enemmän aikaa, hän päätti käyttää sen hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla.

Ajatus oli yksinkertainen: monipuolinen seitsenottelu tarjoaisi erinomaista fysiikkaharjoittelua myös lentopalloilijalle.

Yhteys Vanniseen löytyi perheen kautta. Jessica Kososen veli Daniel Kosonen voitti hiljattain korkeushypyn Suomen mestaruuden, mutta heittolajien valmennukseen tarvittiin lisää osaamista. Ratkaisuksi löytyi Vanninen, joka suostui mukaan valmentajaksi.

Kilpailun aikana kaksikko vaikutti nauttivan tilanteesta täysin rinnoin, eikä huumoria puuttunut.

Kun Vanniselta kysyttiin Ylen haastattelussa, että millainen valmentaja hän omasta mielestään on, vastaus sai monet hymyilemään.

– En ehkä silleen parhaasta päästä, että tänään myöhstyin aitakisasta, mutta korkeudessa ja kuulassa olin jo paikalla, Vanninen nauroi.

Myös Kosonen antoi valmentajalleen hyvän arvosanan – ja paljasti samalla viikonlopun ehkä hulvattomimman valmennusvinkin.

– Hyvä valmentaja. Paras neuvo oli korkeuskisassa, kun hän sanoi, että muuten hyvä ja samanalainen, mutta hyppää korkeammalle, Kosonen sanoi hymyssä suin.

Ylen haastatteluun tästä.

LUE MYÖS: