Daniel Kosonen rikkoi hiljaisuuden ennen EM-kisoja – napakka viesti epäilijöille
Suomen korkeushyppääjiin kuuluva Daniel Kosonen on siirtynyt valmistautumisessaan ratkaisevaan vaiheeseen, kun yleisurheilun EM-kisat käynnistyvät ensi viikolla Birminghamissa.
Kosonen kertoi sosiaalisessa mediassa, että keskiviikon ohjelmassa on viimeinen varsinainen hyppyharjoitus ennen EM-kisojen alkua.
– Viikon päästä EM-karsinta. Keskiviikkona vika hyppyreeni.
Julkaisun yhteydessä Kosonen lisäsi myös ytimekkään sitaatin, joka herätti huomiota seuraajien keskuudessa.
– Kyky puhua ei tee ihmisestä älykästä, ei lisättävää.
Kososen nimi on noussut viime viikkoina esiin myös niin sanotussa ”kisaturisti”-keskustelussa, jossa on pohdittu Suomen EM-joukkueen valintaperusteita.
Korkeushyppääjä kilpaili kuluneella kesäkaudella ainoastaan Kalevan kisoissa. Jyväskylässä hypätty 207 sentin tulos riitti Suomen mestaruuteen, mutta jäi kansainvälisellä tasolla vaatimattomaksi.
Tästä huolimatta Kosonen kuuluu Suomen EM-joukkueeseen, mikä on herättänyt mielipiteitä yleisurheiluväen keskuudessa.
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon