Suomen yleisurheilun EM-kisajoukkue on saanut huolestuttavia uutisia kisojen alla.

Suomen Urheiluliitto (SUL) tiedottaa verkkosivuillaan, että seiväshyppääjä Elina Lampelan kilpaileminen Birminghamin EM-kilpailussa on epävarmaa.

Lampela satutti nilkkaansa viime viikolla Saksassa järjestetyissä kilpailuissa. Nilkkaa on tutkittu ja hoidettu Birminghamissa ja Lampela päättää EM-kilpailuihin osallistumisesta myöhemmin.

Edellisissä EM-kisoissa neljänneksi yltänyt Lampela tekee päätöksen mahdollisesti vasta tiistaina alkuverryttelyn yhteydessä.

Löydät maanantaina 10. elokuuta käynnistyvien EM-kisojen aikataulun ja ohjelman täältä.

LUE MYÖS: