Ella Junnilan EM-finaali olisi voinut päättyä jo korkeuteen 188. Suomalainen oli pudottanut riman kahdesti, mutta kolmannella yrityksellä tapahtui tarvittava ryhtiliike: rima jäi kannattimille ja Junnila jatkoi kilpailua.

Korkeus 192 oli lopulta liikaa. Junnila jakoi Birminghamissa käydyssä korkeushyppykilpailussa kymmenennen sijan tuloksella 188.

Karsinnassa Junnila oli ylittänyt 191, joten finaalin tulos jäi siitä kolme senttiä. Silti suomalaisen tunnelma kilpailun jälkeen oli huomattavasti valoisampi kuin pelkistä numeroista voisi päätellä.

– Tänään oli aika viileä verrattuna torstain karsintaan. Alusta oli kovettunut ihan kivasti. Juoksu rullasi hyvin, mutta ponnistus ei aivan toiminut.

Birminghamin lauantai-ilta oli todella kylmä. Junnila oli valmistautunut olosuhteisiin perusteellisesti ja ilmestyi Ylen haastattelupisteelle pipo päässään.

Varustelusta ei ollut ainakaan kiinni.

– Minulla oli kaikki, mitä liitto matkaan antoi. Lisäksi minulla oli nilkan lämmittimet, tumput, pipo, yksi pyyhe, viltti. Minulla oli pitkävartiset sukat, joita en vielä ehtinyt käyttämään.

Junnilan ilta päättyi siis kymppisijaan, mutta kilpailun sisällä oli myös hetki, jolloin tilanne näytti selvästi hankalammalta. Korkeus 188 roikkui kahden epäonnistumisen jälkeen viimeisen yrityksen varassa.

Kolmas kerta onnistui.

Kilpailun voittoon hyppäsi jälleen kerran Jaroslava Mahutših. Ukrainan kestomenestyjä ylitti 197. Hopea ja pronssi ratkesivat korkeudessa 195, jonka ylittivät Puolan Maria Zodic ja Montenegron Marija Vukovic.

Junnila ei kuitenkaan jäänyt pyörittelemään finaalin epävarmimpia hetkiä. Hän löysi kilpailusta paljon sellaista, jonka varaan on hyvä rakentaa.

– Oli tosi paljon hyvää. Olin kiitollisuudella liikenteessä. Iso vuori on kiivetty, ja olen tosi onnellinen, että olen jo nyt tässä pisteessä, vaikka Tian kanssa on tehty vielä vähän yhteistyötä.

Junnila on työskennellyt viimeisen vuoden ajan belgialaisen Tia Hellebautin kanssa. Hellebaut muistetaan erityisesti Pekingin vuoden 2008 olympiavoitostaan.

Yhteistyö on vielä suhteellisen tuore, mutta Junnila näkee siinä runsaasti mahdollisuuksia. Taustalla on myös viime vuoteen liittynyt loukkaantuminen.

– Perustekeminen on noussut, vaikka tänäänkin oli teknisiä haasteita. Hyppäämisessä on todella paljon hyvää, Junnila vakuutteli.

Hänen puheistaan välittyi ennen kaikkea luottamus siihen, että vaikeuksien jälkeen suunta on oikea.

– Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta. Tekemisessä on niin paljon nälkää. Minulla on Tian kanssa niin paljon mahdollisuuksia mennä eteenpäin. On odotettavissa valoisa tulevaisuus.

LUE MYÖS: