Eveliina Salonen jyrää MM-kisojen kärjessä!
Yhdysvalloissa pelattavien frisbeegolfin MM-kisojen kolmas päivä on naisten luokassa paketissa, ja kärjessä meno näyttää suomalaisittain todella hyvältä.
Eveliina Salonen jatkaa kilpailun piikkipaikalla peräti kahdeksan heiton erolla.
Vuoden 2024 maailmanmestari pelasi kierroksen seitsemän alle parin ja kasvatti samalla jo ennestään hyvää johtoaan.
– Sain hyvän startin, ja sen jälkeen oli helppo pitää vauhtia yllä. Kaksi kierrosta on kuitenkin vielä jäljellä, joten mitä tahansa voi tapahtua. Nyt pitää vain pysyä keskittyneenä ja jatkaa samalla tavalla. Tobogganin radalla täytyy lisäksi olla tarkkana tuulen kanssa, Salonen totesi kierroksen jälkeen.
Kärkikahinoissa on myös 16-vuotias Iida Lehtomäki, joka sai kierrokselleen hurjan alun. Birdieitä tuli liukuhihnalta, mutta loppukierros ei sujunut aivan samalla tahdilla.
Lehtomäki putosi kierroksen edetessä ja lähtee huomiseen kisapäivään neljänneltä sijalta.
Salosen takana toisena on Yhdysvaltain Missy Gannon ja kolmantena Kanadan Rebecca Don.
Suomalaisittain kärkikymmenikössä on Salosen ja Lehtomäen lisäksi myös kaksi muuta nimeä. Silva Saarinen ja Olivia Kindstedt ovat molemmat jaetulla seitsemännellä sijalla.
Avoimen luokan kolmas kierros on parhaillaan käynnissä. Kärkiryhmä starttaa Suomen aikaa kello 22, ja menoa voi seurata suorana Yle Areenasta ja Yle TV2:sta.
Naisten luokan tulokset kolmen kierroksen jälkeen:
1. Eveliina Salonen -21
2. Missy Gannon (USA) -13
3. Rebecca Don (CAN) -12
4. Holyn Handley (USA) -8
4. Iida Lehtomäki -8
–
7. Silva Saarinen -6
7. Olivia Kindstedt -6
22. Heidi Laine +2
37. Henna Blomroos +7
Frisbeegolfin MM-kisat 2026: TV-lähetykset, aikataulu ja suomalaiset
LUE MYÖS:
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Hiihdon MM-kisat 2027: Aikataulu, ohjelma, tv ja liput
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Ruotsin maajoukkueesta toinen iso uutinen – olympiamitalisti ilmoitti raskaudesta
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi
- Hiihtäjä Rebecca Ehrnrooth vaihtoi lajia – Puolassa kova tulos
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- Martti Puumalaisen mitalihaave murskaantui – ratkaiseva heitto päätti ottelun
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Oliver Lindelin sensaatio kausi jatkuu – suomalaiskaksikko vahvassa vireessä Madridissa