Jättipaukku! Suomeen kaksi MM-kultaa
Suomi nappasi kaksi MM-kultaa pyöräsuunnistuksen aikuisten MM-kilpailuissa lauantaina.
Naisten sprinttikilpailussa Ruska Saarela piti kovinta vauhtia ja pyöräsuunnisti MM-kultaan 11 sekunnin erolla Ruotsin Gabriella Gustafssoniin. Pronssia otti Tanskan Nikoline Splittorff.
– Nyt tuntuu aika paljon paremmalta, kun kaksi ensimmäistä kisaa meni vähän sähläämiseksi.
– Tänäänkään ei ollut mikään täydellinen kisa, ja välillä olin vähän aidan takana ja menin edestakaisin polulla. Mutta enimmäkseen sain pidettyä etenemisen vauhdikkaana ja sujuvana omalle tyylille sopivana, Ruuska kommentoi Suomen Suunnistusliiton tiedotteessa.
Myös miesten puolella nähtiin suomalaisjuhlat. Tomi Nykänen otti maailmanmestaruuden yhdeksän sekunnin erolla Tsekin Krystof Bogariin. Kolmanneksi ajoi sveitsiläinen Noah Rider.
– Etukäteen kisoihin lähtiessä mitalista hieman haaveilin, mutta mestaruuteen en uskonut. Onhan tämä nyt henkilökohtaisesti todella hieno juttu, Nykänen iloitsi.
Pyöräsuunnistuksen MM-sprintti 29.8.2026 (Mora, Ruotsi)
Naisten tulokset
| Sija | Nimi | Maa | Aika | Ero |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Ruska Saarela | FIN | 19.05 | – |
| 2. | Gabriella Gustafsson | SWE | 19.16 | +0.11 |
| 3. | Nikoline Splittorff | DEN | 19.18 | +0.13 |
| 4. | Celine Wellenreiter | SUI | 19.25 | +0.20 |
| 5. | Antonia Haga | FIN | 19.43 | +0.38 |
| 6. | Tilda Palm | SWE | 20.25 | +1.20 |
| … | ||||
| 9. | Silja Yli-Hietanen | FIN | 20.33 | +1.28 |
| 10. | Kaarina Nurminen | FIN | 20.34 | +1.29 |
| 13. | Siiri Rasimus | FIN | 21.00 | +1.55 |
| 28. | Emma-Riikka Laamanen | FIN | 22.54 | +3.49 |
Miesten tulokset
| Sija | Nimi | Maa | Aika | Ero |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Tomi Nykänen | FIN | 17.57 | – |
| 2. | Krystof Bogar | CZE | 18.06 | +0.09 |
| 3. | Noah Rider | SUI | 18.14 | +0.17 |
| 4. | André Haga | FIN | 18.19 | +0.22 |
| 4. | Teemu Kaksonen | FIN | 18.19 | +0.22 |
| 4. | Miika Nurmi | FIN | 18.19 | +0.22 |
| … | ||||
| 17. | Tatu Aaltonen | FIN | 19.25 | +1.28 |
| 20. | Jussi Laurila | FIN | 19.38 | +1.41 |
| 40. | Samuel Pökälä | FIN | 20.49 | +2.52 |
| 41. | Eevert Kenttämies | FIN | 20.50 | +2.53 |
LUE MYÖS:
- Suomalainen juoksija teki uskomattoman suorituksen – ennätys uusiksi
- Patrik Laine käväisi Suomessa – auttoi jälleen keräämään jättipotin hyväntekeväisyyteen
- Tähtiloistoa Helsingin Olympiastadionilla – huippunimet osallistuvat Cooper-testiin
- Suomalaisaiturin ura päättyi: ”Se oli siinä!”
- Jättipaukku: NHL-lähetykset pirstaloituvat – Suomessa luvassa myös ilmaisia otteluita
- Mitä ihmettä? SM-liiga jää heti tauolle – Jussi Markkanen kertoi syyn Ylelle
- Alisa Vainion nimi ilmestyi listalle – osallistuu sittenkin SM-kisoihin
- Immu Fight Night 2026: Ohjelma, Ottelut, TV, Live Stream
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Yle: Kerttu Niskanen voi palata maailmancupiin jo parin vuoden päästä – ”Olisi mahdollisuus”
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- IL: Alisa Vainio ilmestyi TTK:n kulisseihin – tässä syy
- Alisa Vainio kieltäytyi Linnan juhlista – kalenterissa on tärkeämpi meno
- Urheilucast: Nöyryytys oli liikaa – Jokerit valmistelee rajua ratkaisua
- Elina Lampela julkaisi ison sopimusuutisen