Ruotsi-ottelu sai dramaattisen päätöksen miesten 800 metrillä. Suomen voitto ratkesi lopulta vain 0,01 sekunnin marginaalilla.

Ratkaiseva hetki nähtiin, kun Suomen Leonard Markén päihitti Ruotsin Jonas Magnussonin sadasosalla. Markén sijoittui kilpailussa neljänneksi ja Magnusson viidenneksi.

Samaan aikaan Joonas Kumpulainen juoksi kolmanneksi. Ruotsin Samuel Pihlström karkasi selvään voittoon ennen Suomen Joonas Rinnettä, mutta ruotsalaisille ei ollut luvassa tarpeeksi pisteitä. Markénin sadasosan voitto sinetöi Suomelle koko maaottelun.

Rinne avasi Ylen haastattelussa, millaiseksi viimeisen lajin taktikointi muodostui. Hänen mukaansa Ruotsi oli valmistautunut tilanteeseen jopa suomalaisia paremmin.

– Sanotaan että taistelutahdossa se ei ainakaan jää kiinni. Siinä tietysti vastus on kova ja kieltämättä ruotsalaiset olivat suunnitelleet vielä vähän paremmin kuin me. Siinä ehkä ennen kaikkea voiton kannalta, että ne saivat minulle hyvän jekun siinä.

Ruotsalaiset onnistuivat saamaan Pihlströmin Rinnettä edelle tavalla, joka vaikeutti suomalaisen takaa-ajoa.

– Pihlström sai juuri sen riittävät metrit siihen eteen. Tiesin, että nyt on kyllä vaikea saada enää tuota selkää kiinni, mutta tämä oli ennen kaikkea joukkueen voitto. Siinä saatiin pelattua nimenomaan, että psyykattiin kovasti. Joonaksella ja Leolla oli ne kaksi muuta ruotsalaista. Koitin keskittyä Pihlströmiin, ja heillä on sitten ne kaksi miestä. Sitten kun siinä onnistuvat, niin riittää se kaksi, kolme, neljä, niin me ollaan maaotteluvoitossa.

Ja juuri näin kävi.

Pihlström piti kärkipaikkansa, Kumpulainen varmisti kolmannen sijan ja Markén kävi omassa taistelussaan Ruotsin Magnussonin kimppuun. Lopputulos oli suomalaisittain äärimmäisen niukka, mutta täydellinen.

LUE MYÖS: