Usain Bolt järjesti ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat
Pikajuoksulegenda Usain Bolt juhli 40-vuotissyntymäpäiväänsä Jamaikan Kingstonissa tavalla, joka muutti juhlapäivän samalla henkilökohtaisesti merkittäväksi. Bolt kihlasi pitkäaikaisen kumppaninsa Kasi Bennettin.
Kingstonissa järjestetyissä juhlissa oli paikalla parin perhettä ja ystäviä. Bolt ja Bennett ovat sittemmin jakaneet tapahtumasta kuvia omilla sosiaalisen median tileillään.
Myös kihlasormus on herättänyt huomiota. People-lehden mukaan Bennettin sormessa nähdään viiden karaatin timantti. Pelkän karaattimäärän perusteella korun tarkkaa hintaa ei voi määrittää, mutta kyseessä on joka tapauksessa huomattavan arvokas sormus.
Bolt ja Bennett ovat olleet yhdessä peräti 13 vuoden ajan. Heillä on kolme yhteistä lasta: Olympia Lightning, sekä kaksoispojat Thunder ja Leo, jotka ovat 5-vuotiaita.
Nyt pitkä parisuhde on siis saanut uuden käänteen kihlauksen myötä.
Bolt tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisesta yleisurheilu-urastaan. Jamaikalainen lopetti kilpailu-uransa vuonna 2017 kahdeksankertaisena olympiavoittajana.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun MM-kisat saivat uudet isännät – edessä historialliset kisat
- HIFK nappasi tutun pelotteen – edellisestä Liiga-visiitistä jäi karmea muisto
- Dorothea Wierer: Yllättävä lajinvaihto!
- Pernilla Böckerman Sydney Sweeneyn kohumainoksesta: ”Todella kuvottava olo”
- Ruka isännöi jättimäistä urheilutapahtumaa 2027 – ”222 miljoonaa fania ympäri maailman”
- Salaisuus paljastuu pian? Patrik Laineen vaimolta mystinen vihjaus tulevasta
- Kaisa Mäkäräinen valmistautuu kisoihin – avoin paljastus nykytilanteesta
- Pikaluistelun supertähti Jutta Leerdam pudotti shokkiuutisen
- Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
- Ylen tiedot: Gettomasa debytoi mahdollisesti koripallon Suomen Cupissa
- Ensin Gettomasa, nyt Sabina Särkkä – Korisliigan nousija marssii ryminälle esille
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Kaikkien aikojen paras – Suomen miesten lentopallomaajoukkue kirjoitti historiaa
- Hiihtolegendan kuolema musersi olympiavoittajan: ”Oli minulle kuin toinen isä”
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalainen yleisurheilun superlupaus teki peliliikkeen – seura vaihtuu
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Kalle Palander pudotti ison uutisen – yllättyi itsekin: ”Ei s**tana”
- Nooralotta Neziri yllättää – teki kumppaninsa kanssa ison päätöksen