Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
Mila Heikkonen aloittaa seuraavan harjoituskauden uuden valmentajan johdolla. Joensuusta opiskelupaikan saanut 19-vuotias aitajuoksijalupaus siirtyy Jani Hirsivaaran valmennukseen.
Heikkonen on kilpaillut sekä pika-aidoissa että 400 metrin aidoissa. Pika-aidoissa hänen nimissään on nuorten Suomen ennätys 13,20.
Pitkillä aidoilla Heikkonen on esiintynyt nuorten arvokisoissa useita kertoja finaalissa. Viime vuonna Tampereen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hän sijoittui neljänneksi.
Nyt ura saa uuden suunnan myös harjoitusten ulkopuolella. Heikkonen on ollut pitkään Anne Suorannan valmennuksessa Helsingissä, mutta opiskelupaikka Joensuussa ja muutto tuovat mukanaan myös valmennusvaihdoksen.
– Opiskeluiden ja muuton lisäksi vaihdan Jani Hirsivaaran valmennukseen. Ollaan jo pari viikkoa laitettu hommaa aloilleen ja hetken päästä lähtee syksyn treenikausi liikkeelle, Heikkonen kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.
IFK edustavan Heikkosen viime kausi jäi terveysmurheiden vuoksi kesken. Uuden valmennuskuvion myötä edessä on nyt mahdollisuus rakentaa tulevaa kautta uudesta lähtökohdasta.
Hirsivaaran valmennuksessa on viime aikoina nähty kovia tuloksia. Mette Baas juoksi viime hallikaudella 400 metrillä uuden sisäratojen Suomen ennätyksen.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa