Moukarinheittäjä Silja Kosonen on joutunut uransa ensimmäiseen leikkaukseen. Euroopan mestaruuden Birminghamissa voittaneen suomalaisen oikeasta nilkasta poistettiin kaksi irtonaista luupalaa.

Kosonen kertoi tilanteestaan Instagramissa ja paljasti samalla, että nilkan ongelma juontaa juurensa kauas. Luupalat ovat olleet nilkassa syntymästä asti, mutta ne alkoivat oireilla vasta Birminghamin EM-kilpailujen finaalin harjoitusheittojen yhteydessä.

– Elämää lähiajoilta. Viimeisen viikon sisällä kävin mm ekaa kertaa ikinä Porvoon vanhassa kaupungissa, pääsin vielä näkemään lampaita ja lehmiä ja vietin aikaa omien karvakamujen kanssa kotikotona leikkauksesta palautuessa.

Kososen mukaan kyse oli lopulta melko yksinkertaisesta operaatiosta, mutta ratkaisu oli hänen uransa kannalta merkittävä.

– Nyt on siis myös mun urheilu-uran eka leikkaus takana, simppeli operaatio, jossa poistettiin kaksi irtonaista luupalaa oikeasta nilkasta. Luupalat on nilkassa ollut syntymästä asti, mutta ne alkoivat aiheuttamaan kipua vasta Birminghamin EM-finaalin harjoitusheittojen aikana, selvitti Kosonen.

EM-kisojen jälkeen Kosonen joutui jättämään pari kilpailua väliin. Ruotsi-otteluun hän kuitenkin lähti, vaikka valmistautuminen jäi puutteelliseksi ja jalassa oli edelleen tuntemuksia.

Siitä huolimatta Kosonen pystyi suorittamaan kilpailun kokonaan ja heittämään kaikki kuusi kisaheittoaan.

– EM-kisojen jälkeen oli pakko jättää pari kisaa välistä, ja ruotsiotteluun lähdettiin hyvin huonolla valmistautumisella. Oon ylpeä siitä, että sain kuitenkin kaikki kuusi kisaheittoa ruotsiottelussa heitettyä, vaikka tuntemuksia jalassa olikin. Heti ruotsiottelun jälkeen päädyttiin yhdessä tiimin kanssa siihen lopputulokseen, että leikkaus on ainoa vaihtoehto, jos haluan jatkaa heittämistä (ja todellakin haluan). Ensi kauden pääkisat eli MM-kisat Pekingissä on vasta syyskuussa, joten nyt vaan rauhassa leikkaushaava kuntoon ja sitten paluu kovien treenien pariin

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: