Emma Tainion Ruotsi-ottelun viikonloppuun mahtui poikkeuksellisen paljon tunteita. Olympiastadionilla koettu tunnelma, ensimmäinen kilpailu kyseisellä stadionilla ja läheisen ystävän Lotta Haralan uran päätös tekivät tapahtumasta suomalaispikajuoksijalle erityisen.

Tainio avasi Instagramissa, millaisena viikonloppu hänelle näyttäytyi. Kahteen päivään mahtui sekä kilpailun tuomaa onnistumisen riemua että hyvin henkilökohtaisia hetkiä.

– Ruotsi-ottelu. Näihin kahteen päivään tapahtui niin paljon, jota muistella myöhemmin. Muutamia kohokohtia viikonlopusta:

Tainion oma kilpailukokemus sai alkunsa jo lauantaina. Hän oli alun perin viestin varajuoksija, mutta päätyi lopulta tositoimiin ja pääsi kuljettamaan kapulaa tutulla takasuoralla. Suomen naiset nappasivat lajivoiton Olympiastadionin pimenevässä lauantai-illassa.

Tunnelmaa lisäsi vielä se, että selostajana oli Antero Mertaranta.

– Lauantaina viestin varajuoksijasta viivalle, tutulle ja turvalliselle takasuoralle kuljettamaan kapulaa. Lajivoitto Suomen naisille Olympiastadionin pimeän lauantai-illan valojen alla. Mertaranta selostaa ja samalla mä pääsin ensi kertaa kilpailemaan stadionilla. Ja kaikki ne ihmisten huudot ja kannustukset..Ah!

Viikonlopun toinen vahva teema liittyi Haralaan. Tainion ja Haralan yhteinen arki urheilijoina tuli päätökseen, kun Harala päätti uransa Ruotsi-otteluun ja sai jäähyväishetkensä kotiyleisön edessä.

Tainiolle kyse ei ollut vain yhden kilpakumppanin uran päättymisestä. Hän kuvaili Haralaa läheiseksi ihmiseksi ja muisteli samalla heidän yhteisiä hetkiään saman katon alla.

– Lotan uran päätös ja liikuttavat jäähyväiset kera kaikkien ihanien ja lämpimien ihmisten. Samalla meidän viimeiset hetket yhdessä urheilijoina, neljän seinän sisällä kämppiksinä. Päivien tunteja, aina illan nauruista aamun tansseihin ilkinullikkana. Mun lähimmäisin.

Sunnuntaina Tainion rooli muuttui jälleen. Hän sai kunnian toimia varakapteenina ja seurata maaottelun tapahtumia kentän puolelta. Samalla hän pääsi kannustamaan suomalaisia joukkuekavereitaan aivan tapahtumien keskeltä.

– Sunnuntain tapahtumien johdosta sain kunnian päästä varakapuilemaan, fiilistelemään stadionia kentän sisältä ja kannustamaan joukkuelaisia, joka tuntui aidosti tosi merkitykselliseltä. Tiedän, mitä Lotta olis tehnyt, kaiken saman ja enemmän, huutaen ääntä käheeksi.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: