Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
Krista Pärmäkoski on laittanut ruokavalionsa uuteen uskoon hiihtouran päättymisen jälkeen.
Pärmäkoski kertoi maanantaina Instagram-tilillään julkaisemiensa kuvien yhteydessä, että ruokailusta on tullut paljon rennompaa.
Samalla aikaa on jäänyt paremmin myös ystäville, joiden kanssa on jaettu myös ruokailuhetkiä.
Voit lukea Pärmäkosken päivityksen alta:
Uran jälkeen myös ruokailutottumukset ovat ottaneet ihan uuden suunnan. Säännöllisyys on ollut enemmänkin suositus kuin sääntö. Olen syönyt silloin, kun on ollut nälkä ja ennen kaikkea sitä, mitä juuri sillä hetkellä on tehnyt mieli.
En siis välttämättä ole valinnut sitä, mikä olisi palautumisen, hyvien yöunien tai treenien kannalta järkevintä. Mutta kun treenitkin ovat tänä kesänä olleet enemmän satunnaisia vierailuja kuin säännöllistä toimintaa, niin ehkä ruokailun ei tarvitse olla ihan viimeisen päälle optimoitua.
On ollut aika vapauttavaa huomata, ettei jokaista suupalaa tarvitse miettiä suorituskyvyn kautta. Joskus voi syödä, koska tekee mieli. Ja joskus voi syödä jäätelöä ihan vaan siksi, että on kesä.
Parasta kuitenkin ollut, että näitä ruokahetkiä olen saanut jakaa ystävien kanssa, mihin aikaisemmin ei ole ollut aikaa.
Ehkä tämä on ollut yksi uuden elämänvaiheen harjoituksista: vähemmän kellonaikoja, enemmän fiiliksen mukaan.
Pärmäkosken julkaisemat kuvat:
Mikäli päivitys ei näy, niin näet sen täältä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- Alisa Vainio järjesti yllätyksen Andreas Almgrenille – ”Täydellinen lahja!”
- Martti Puumalainen teki kovaa jälkeä Lausannessa – palkintokaappiin uusi saavutus
- IS: Robin Räikkösestä, 11, kuullaan pian isoja uutisia?
- Joonas Rinne paljasti ruotsalaisten juonen – mutta Suomi vei silti voiton
- IL: Nooralotta Neziri avasi rajun muutoksen – ura piti päättää jo tänä vuonna
- Nora Lindahl räväytti hurjan Suomen ennätyksen – aika nousi maailman kärkeen
- Lotta Haralan ura päättyi rajusti – nyt hän avautuu tunteistaan sunnuntailta
- Huuhkajat-tähden uralla yllätyskäänteitä: katsomoon ja seura vaihtoon!
- Näkökulma: Alisa Vainio kuulutettiin jo Vuoden urheilijaksi, mutta unohtuiko yksi nimi?
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus