Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
Lotta Kemppisen tuore treenijulkaisu on saanut somessa vauhdikkaan vastaanoton. Niin sanotusta kolarivammasta kuntoutuva pikakiituri jakoi Instagramissa videon vatsalihasliikkeistään, ja julkaisu keräsi nopeasti yli 80 000 katselukertaa.
Videolla nähdään tavallisista perusliikkeistä poikkeavia harjoitteita. Kemppinen kertoo koonneensa mukaan sekä helpompia että haastavampia liikkeitä, joita hän on aiemmin esitellyt myös muissa sosiaalisen median julkaisuissaan.
– Siitä vatsalihasliikkeitä testiin! Osa helpompia, osa vaikeempia, mutta yhtä kaikki vähän erilaisempia kuin ihan perustekemiset. Osa vilahdellut stoorissa tai videolla, mutta tästä ehkä vähän helpompi poimia, jos haluaa itse kokeilla, kirjoitti Kemppinen.
Julkaisun nopea leviäminen näyttää yllättäneen myös Kemppisen itsensä. Urheilullinen ja toiminnallisempi sisältö löysi yleisönsä, mikä sai juoksijan pohtimaan treenimateriaalin jakamista jatkossa enemmänkin.
– Wow! Siistiä, selkeästi urheilu ja vähän toiminnallisemmat liikkeet kiinnostaa. Tehokkaita urheiluhetkiä siis kaikille. Meillä löytyy vaikka mitä liikkeitä treeneistä, joten selkeästi voisi niitä tänne useamminkin jakaa, kirjoitti Kemppinen.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”