Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
Reetta Hurske kertoo Instagramissa avoimesti ajasta, joka on vienyt voimia niin urheilussa kuin sen ulkopuolellakin. Kesäkausi jäi kokonaan väliin sitkeän istuinkyhmyn vaivan vuoksi, mutta nyt pika-aituri kertoo tilanteessa olevan myös valoa.
Hurske myöntää, ettei hän ole aina pystynyt kertomaan kuulumisistaan täysin rehellisesti. Taustalla on ollut raskas jakso, johon ovat kuuluneet epätoivo, suru ja epäonnistumisen tunne.
– Mitä kuuluu? On ollu viime kuukausina vaikee kysymys vastata ja se onkin herättäny mussa ristiriitaisia fiiliksiä, alusti Hurske.
Ulospäin kaikki ei siis ole välttämättä näyttänyt siltä, miltä Hurskeesta itsestään on tuntunut. Hän kertoo, että tavallinen vastaus kuulumisia tiedusteleville ei ole aina kertonut koko totuutta.
– Tavallaan on ollut ihanaa, että mun kuulumiset ja ajatukset kiinnostaa, mutta samalla siihen vastaaminen on vaikeeta. Koska vastaus ”mulle kuuluu ihan hyvää” on puoliks valehtelua. Rehellisesti vastaaminen onkin melkein tarkottanut avautumista kera kyynelten ja samalla uppoudun epätoivoon, suruun sekä epäonnistumisen tunteisiin, selvitti Hurske.
– Niinkun varmaan ymmärrätte, jokasen ”mitä kuuluu” kysymykseen mulla ei oo ollu energiaa vastata 100% totuudenmukasesti. Vaikka mulla ei oo mitään ongelmaa itkeä julkisesti tai tuntemattomien läsnäollessa, niin en mää sitä joka viikko halua tehdä.
Hurskeen kesäkausi on siis jäänyt kokonaan sivuun. Nyt tilanne näyttää kuitenkin olevan kääntymässä parempaan suuntaan.
Hän kertoo saavansa tukea omalta tiimiltään ja tuntevansa, että harjoittelussa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Myös harjoitusten tekeminen on alkanut tuntua aiempaa mielekkäämmältä.
– Mutta pikaset kuulumiset: Pää on kevyempi kun aikoihin, vaikkei mitään hurraahuutoja vielä harjotuksissa kuulukaan. Oon kuitenkin saanut mun ajatuksille tukea tiimiltä ja mulla on nyt tunne, että kuljetaan oikeilla raiteilla. Harjotuksissa on kivempaa kun aikoihin ja pääsee jo tekeenkin enempi! Urheilun ulkopuolella mulla menee hyvin, vaikka pieniä muutoksia sielläkin.Mutta verrattuna kuukauden takaiseen, niin mulle kuuluu oikeasti hyvää.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Harri Heliövaaralta kova tavoite US Openiin – ”Nöyriä ja nälkäisiä”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Toimittaja: Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- Venäläishiihtäjät palaavat Rukalle – mikä on Aleksandr Bolshunovin tilanne?
- Ylen urheilutoimittaja lähti yllättäen juoksukisaan – näin kävi
- Lotta Harala: raju paljastus
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos