Saga Vannisen elämä muuttui: ”Tuntui, että kuljen täysin väärään suuntaan”
Saga Vanninen on julkaissut Instagram-tilillään avoimen kirjoituksen vuodesta 2026.
Seitsenottelijan kausi päättyi jo kesäkuussa. Heinäkuussa Vanninen ilmoitti myös vaihtavansa valmentajaa.
Kaiken lisäksi Vanninen asuu nykyisin Turussa, joten elämässä on tapahtunut suuria asioita.
– Pysähtymistä, tutkiskelua, mahdollisuuksia & kasvamista. Turkuun muuttaminen on avannut mun elämässä uuden sivun ja tuonut mukanaan paljon uutta.
– Kesällä mun oli hyväksyttävä oman tahdin hiljentäminen muiden viettäessä kisakesää. Epäonnistumisen kääntäminen kasvuksi on vaatinut paljon ajatustyötä & itsetutkiskelua.
– Hetkeksi tuntui, että kuljen täysin väärään suuntaan. Todellisuudessa rakensin pohjaa tulevalle.
– Nyt on taas lupa alkaa rakentaa kunnolla – tällä kertaa myös dataa omien tuntemusten tueksi.
– Malttia hyväksyä missä olen nyt & rohkeutta katsoa, mihin tästä pääsee.
– Kiitollinen teille jotka myötäelätte matkan jokaisessa mutkassa, Vanninen kirjoittaa Instagramissa julkaisemiensa kuvien yhteydessä.
Mikäli päivitys ei näy, niin näet sen täältä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Saga Vannisen elämä muuttui: ”Tuntui, että kuljen täysin väärään suuntaan”
- Yleisurheilun SM-viestit 6.9.2026 – aikataulu, ohjelma, osallistujat ja televisiointi
- Lopputulos näyttää liian tylyltä – Suomi laittoi maailmanlistan ykkösen ahtaalle
- IL: Maailmancup katoamassa Ylen kanavilta?
- Martina Aitolehti julkaisi videon nyrkkeilytreeneistä – näin hän valmistautuu
- Ilveksen valmentajalta tyly haastattelu Ässät ottelun jälkeen
- Suomalaistähdeltä kova väite Conor McGregorista – ”Hakkaisin Conorin”
- Yleisurheilun SM-viestit 5.9.2026 – aikataulu, ohjelma, osallistujat ja televisiointi
- Lotta Kemppiseltä ikävä paljastus – ei selvinnyt säikähdyksellä
- Armand Duplantis koki valtavan pettymyksen
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Lotta Kemppiseltä ikävä paljastus – ei selvinnyt säikähdyksellä
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Armand Duplantis koki valtavan pettymyksen
- Suomalaistähdeltä kova väite Conor McGregorista – ”Hakkaisin Conorin”
- Yleisurheilun SM-viestit 5.9.2026 – aikataulu, ohjelma, osallistujat ja televisiointi
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla