Suomalaisheittäjä avoimena: ”Itkin kisojen jälkeen”
Moukarinheittäjä Suvi Niiranen on paljastanut Instagram-tilillään, että kulunut kausi oli hänelle todella haastava.
Niiranen kertoo lähteneensä EM-kisavuoteen suurin odotuksin, mutta sittemmin kaudesta muodostui todella haastava.
Suomalainen meni omien sanojensa mukaan välillä äärirajoilla ja koki usein ahdistusta.
Voit lukea Niirasen Instagram-päivityksen kokonaisuudessaan alta.
Viime vuoden Ruotsiottelun yli 70m heiton jälkeen olin tosi pettynyt. Empä olisi silloin uskonut, että nyt olisin tyytyväinen 65,50m heittoon.
Viime vuoden treenienkkojen jälkeen lähdin tähän kesään toiveikkaana ja ennen kaikkea nälkäisenä. Olihan tulossa EM-kisat ja mä todella halusin päästä finaaliin.
Oon ehkä pitänyt sitä jonkinlaisena rajana. Sellaisena, jonka ylitettyäni voisin viimein ajatella olevani ”riittävän hyvä urheilija”.
Tein kaikkeni, että saavuttaisin tavoitteen. Urheilu on kuitenkin jatkuvasti vähän äärirajoilla kulkemista, ja joskus mennään sen rajan toiselle puolelle.
Tehoja ei saanut irti, vaikka kuinka yritti. Tuntui kuin olisin ollut jonkun toisen kehossa. Pää tiesi, kuinka heiton pitäisi toimia, mutta jalat eivät vain toteuttaneet.
Siksi koko kesän kisat aiheuttivat enemmän ahdistusta. Ainahan kisat ovat jännittäneet ja vähän ahdistaneetkin – hyvällä tavalla. Mutta tänä vuonna jännityksen tilalla oli enemmän tunne: ”Mitä hittoa mä täällä teen?” Heittämässä ”jonkun toisen” heittoja, kun mikään ei oikein tuntunut omalta.
Itkin kisojen jälkeen, koska koko tunne oli niin outo. Kaipasin sitä tuttua adrenaliinipiikkiä ja säpinää kehossa, joka kisoissa yleensä tulee.
EM-kisojen suhteen tein päätöksen, joka sulki viimeisen mahdollisuuden saavuttaa yksi mun pitkäaikaisista tavoitteista. Vaikka päätös sattui, koen sen silti olleen oikea. En olisi saanut siltä reissulta sitä, mitä olisin halunnut.
Vaikka kesä oli hankala ja lonkan takapakki masensi, oon ylpeä siitä, että uskalsin silti lähteä Ruotsiotteluun.
Ja ennen kaikkea siitä, että kisaaminen tuntui hyvältä. Nautin kentän tunnelmasta ja kilpasiskojen kanssa urheilemisesta. Heitin niin hyvin kuin näistä lähtökohdista pystyin.
Ja ehkä riittävyys ei lopulta löydykään tuloksista tai saavutetuista tavoitteista. Sitä ei voi heittää mittanauhalle tai lukea tulostaululta. Se löytyy jostain paljon lähempää.
Mikäli et näe kuvaa, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun MM-kisat saivat uudet isännät – edessä historialliset kisat
- HIFK nappasi tutun pelotteen – edellisestä Liiga-visiitistä jäi karmea muisto
- Dorothea Wierer: Yllättävä lajinvaihto!
- Pernilla Böckerman Sydney Sweeneyn kohumainoksesta: ”Todella kuvottava olo”
- Ruka isännöi jättimäistä urheilutapahtumaa 2027 – ”222 miljoonaa fania ympäri maailman”
- Salaisuus paljastuu pian? Patrik Laineen vaimolta mystinen vihjaus tulevasta
- Kaisa Mäkäräinen valmistautuu kisoihin – avoin paljastus nykytilanteesta
- Pikaluistelun supertähti Jutta Leerdam pudotti shokkiuutisen
- Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
- Ylen tiedot: Gettomasa debytoi mahdollisesti koripallon Suomen Cupissa
- Ensin Gettomasa, nyt Sabina Särkkä – Korisliigan nousija marssii ryminälle esille
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Hiihtolegendan kuolema musersi olympiavoittajan: ”Oli minulle kuin toinen isä”
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Kaikkien aikojen paras – Suomen miesten lentopallomaajoukkue kirjoitti historiaa
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
- Pikaluistelun supertähti Jutta Leerdam pudotti shokkiuutisen
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Suomalainen yleisurheilun superlupaus teki peliliikkeen – seura vaihtuu