Seattle Krakenin suomalaispuolustaja Ville Ottavainen joutuu kaivamaan kuvettaan NHL päätöksen jälkeen. 24-vuotiaalle Ottavaiselle langetettiin 2 190,72 dollarin sakot harjoitusottelussa tapahtuneen välikohtauksen vuoksi.

Torstaina pelatussa ottelussa vastakkain olivat Kraken ja Calgary Flames. Ottavainen joutui Flamesin Brennan Othmannin taklauksen kohteeksi Krakenin puolustusalueella.

Tilanne ei jäänyt siihen.

Ottavainen tarttui Othmannia päästä ja riuhtaisi kanadalaishyökkääjän jään pintaan. Tämän jälkeen suomalaispuolustaja pudotti hanskansa ja ryhtyi nyrkkitappeluun.

Othmann sai tilanteessa osumaa Ottavaisen nyrkeistä, ja suomalainen lensi puolestaan suihkun puolelle.

Välikohtauksessa oli mahdollisesti mukana myös aiempaa hiertämistä. Joukkueet olivat kohdanneet toisensa jo sunnuntaina, jolloin Othmann taklasi Ottavaista kyynärpäällä.

Torstain tapahtumat saattoivatkin olla seurausta tuosta tilanteesta, vaikka Ottavaisen toimien taustalla olevasta motiivista ei ole varmuutta.

Ottavaisen ratkaisu herätti voimakkaita reaktioita. Suomalaista vaadittiin jopa pelikieltoon, mutta NHL langettama seuraamus jäi sakkoihin.

LUE MYÖS: