EM-kultamitalisti Alisa Vainion Berliinin-maraton päättyi jo noin kymmenen kilometrin kohdalla. Vainio joutui keskeyttämään kilpailun kehossa tuntemansa tuntemuksen vuoksi.

Keskeytys on suomalaiselle kova pettymys, sillä Berliinin nopealla reitillä Vainiolta odotettiin kovaa tulosta. Jopa Suomen ennätys oli ollut yksi mahdollinen tavoite.

Vainion nimissä oleva naisten maratonin Suomen ennätys on 2.20.39. Hän juoksi ajan tämän vuoden helmikuussa Sevillassa.

Berliini on puolestaan tunnettu reittinä, jolla maratoonarit ovat pystyneet tekemään hurjia aikoja. Siksi lähtökohdat olivat Vainion kannalta kiinnostavat, mutta tällä kertaa matka katkesi jo alkupuolella.

LUE MYÖS: