Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
Yleisurheilun EM-kisojen palkintorahat kasvavat rajusti. Vuoden 2028 EM-kisoissa urheilijoille jaetaan yhteensä 3,5 miljoonaa euroa palkintorahaa, kun vuoden 2026 kisoissa rahapotti oli vain 500 000 euroa.
Muutos näkyy myös siinä, miten rahat jaetaan. Jatkossa EM-mitalin voittaminen tuo suoraan tuntuvan palkinnon, eikä menestystä tarvitse mitata erillisen pistetaulukon kautta.
Vuoden 2028 EM-kisoissa Euroopan mestari kuittaa 30 000 euroa. Hopeamitalista maksetaan 15 000 euroa ja pronssista 10 000 euroa.
Myös finaalisijoituksille on luvassa rahaa. Sijat neljästä kahdeksaan tuovat palkintorahaa seuraavasti: 5 000, 4 000, 3 000, 2 000 ja 1 000 euroa.
Viesteissä palkintorahat jaetaan joukkueiden kesken.
Vuoden 2026 EM-kisoissa järjestelmä oli hyvin erilainen. Kisojen yhteydessä jaettiin 500 000 euron bonuspotti, josta kymmenen eri voittajaa sai 50 000 euroa.
Bonusten saajat määräytyivät World Athleticsin pistetaulukon perusteella. Kaikki arvokisoissa menestyneet suomalaiset eivät näin ollen päässeet osallisiksi bonusrahasta. Esimerkiksi Alisa Vainio ja Silja Kosonen jäivät ilman bonuksia.
Vuoden 2028 järjestelmässä palkinto sidotaan sen sijaan suoraan EM-kilpailun sijoitukseen. Mitä korkeammalle urheilija yltää, sitä suurempi summa on luvassa.
Euroopan yleisurheiluliiton eli EA urheilijavaliokunnan puheenjohtaja, pika-aituri Pia Skrzyszowska pitää muutosta merkittävänä.
– Eurooppalaisten urheilijoiden puolesta olen erittäin tyytyväinen siihen, että laji huomioi kilpailijoiden saavutukset asianmukaisilla taloudellisilla palkinnoilla, totesi EA urheilijavaliokunnan puheenjohtaja pika-aituri Pia Skrzyszowska sanoi SUL tiedotteen mukaan.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja