Emma Tainio on julkaissut kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa.

22-vuotias pikajuoksija kertoi viikonloppuna Instagram-tilillään, että syksyyn on kuulunut muun muassa harjoittelua ja juhlimista. Kuvien perusteella Tainio on viihtynyt myös ystäviensä kanssa.

– Oon saanut aloittaa uuden reenikauden reilu viikko sitten, asettua lomalta takaisin Helsinkiin, juhlia kihlajaiset ja valmistujaiset, nähdä vastasyntynyttä elämää, auttaa ystävää muutossa ja palata omien perusjuttujen ja _velvollisuuksien_ pariin, Tainio kirjoitti kuvien yhteydessä.

Samalla pikajuoksija on löytänyt myös uuden harrastuksen.

– Pyöräilyn lisäksi toinen uusi harrastus: tennis! Syntyi lomalaisen armottomasta tarpeesta liikkeelle. On edennyt jo pienin askelin, mm. oman tennismailan ostolla, Tainio kertoi.

Näet kuvat myös täältä.

LUE MYÖS: