Ruotsin hiihtotähti Jonna Sundling lähtee tulevaan kauteen korkeiden odotusten saattelemana, mutta valmistautumista on varjostanut sitkeä vamma.

Sundling kertoi Expressenille kärsivänsä edelleen kantapäävaivasta, joka alkoi jo kesällä 2025. Ongelma syntyi kovan harjoittelujakson aikana, eikä se ole kadonnut vieläkään.

– Kaikki sujui kesällä todella hyvin, mutta vaiva ei ole kadonnut. Kärsin siitä edelleen, Sundling sanoi.

Ruotsalaistähden mukaan kantapään limapussit ovat ärtyneet. Vaikka vastaavanlaisia ongelmia on ollut aiemminkin, jatkuvat oireet ovat ikävä uutinen MM-talveen valmistautuvalle hiihtäjälle.

Viime kaudella kolme olympiamitalia voittanut Sundling tähtää vahvasti talven MM-kisoihin Falunissa. Pitkittynyt vaiva herätti kuitenkin myös kysymyksiä mahdollisesta leikkauksesta.

Sundlingin mukaan siihen ei tällä hetkellä ole aihetta.

– Se riippuu paljon vamman tilanteesta. Tällä hetkellä leikkaukselle ei ole tarvetta, hän linjasi.

LUE MYÖS: