Suvi Minkkiselle karu pettymys Münchenissä – Ylen selostaja nosti ongelman esiin
Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen koki pettymyksen Münchenin Loop One Festivalin lauantaisessa supersprintissä. Suomalainen jäi finaalin ulkopuolelle, vaikka ampui karsinnassa vain yhden ohilaukauksen.
Minkkinen sijoittui karsinnassa sijalle 20, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu sijoittuminen 15 parhaan joukkoon.
Ylen selostaja Johannes Oikarinen nosti finaalilähetyksen alussa esiin suomalaisen ongelman: hiihtovauhti ei riittänyt kompensoimaan edes yhtä sakkokierrosta.
– No ja tässä näytetään jo näitä kolme parasta karsinnasta ja myös niitä, jotka eivät tähän loppukilpailuun päässeet. Suvi Minkkinen oli yksi heistä. Minkkisellä vain yksi ohilaukaus, mutta siitä huolimatta vauhti ei riittänyt 15 parhaan joukkoon, kertoi Oikarinen.
Münchenin poikkeuksellinen kilpailumuoto ei myöskään suosinut erityisesti ampumataidoistaan tunnettua Minkkistä.
Supersprintissä sakkokierros on vain 60 metriä, ja sen kiertämiseen kuluu noin 10 sekuntia. Tavallisessa ampumahiihtokilpailussa sakkolenkki on 150 metriä pitkä ja vie yli 20 sekuntia.
Lyhyt sakkokierros pienentää onnistuneen ammunnan tuomaa etua suhteessa kilpailijoihin, jotka pystyvät paikkaamaan ohilaukauksiaan kovalla hiihtovauhdilla.
Suomalaisista päivän parhaasta suorituksesta vastasi Venla Lehtonen, joka selvitti tiensä ainoana suomalaisena naisten finaaliin.
Lehtonen sijoittui loppukilpailussa kymmenenneksi. Hän kiersi yhden sakkokierroksen ja jäi voittajasta 59 sekuntia.
Naisten kilpailun voittoon hiihti Ranskan Oceane Michelon.
Kolmas suomalainen, Inka Hämäläinen, jäi Minkkisen tavoin karsintaan. Hämäläinen oli 29. ammuttuaan kolme sakkoa.
LUE MYÖS:
- Erik Kulstad kertoi Suomen ampumahiihtäjien tilanteesta – ”kovaa työtä edelleen”
- Suvi Minkkiselle karu pettymys Münchenissä – Ylen selostaja nosti ongelman esiin
- Hiihdon huippulupaus katosi mystisesti laduilta – ura ohi 23-vuotiaana?
- Frida Karlsson joutui poliisien silmätikuksi – ”en uskalla mennä sinne”
- Rukan avauskisa vaarassa – maastohiihtoon suunnitteilla käsittämättömältä kuulostava uudistus
- Puolimaratonilla traaginen tapahtuma – suosittu somevaikuttaja menetti henkensä
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan