Suomalaisen yhdistetyn huippulupaus Minja Korhonen valmistautuu parhaillaan tulevaan kilpailukauteen. Harjoittelun ohessa 19-vuotias urheilija on saanut käyttöönsä myös uuden kulkupelin, jonka hän esitteli seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

Korhonen nousi viime kaudella lopullisesti lajin huipulle. Lahdessa tullut ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto siivitti suomalaisen maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmanneksi, ja odotukset tulevaa talvea kohtaan ovat korkealla.

Nyt Korhonen on julkaissut kuvia uudesta e-Outbackistaan, jonka kanssa kilometrejä on kertynyt jo runsaasti.

Urheilijan mukaan autoon kertyneillä kilometreillä olisi jo ajanut Suomen ympäri, ja erityisesti sen vakaus sekä turvallinen tuntuma ovat tehneet vaikutuksen.

Kaikista ominaisuuksista yksi nousi kuitenkin nopeasti ylitse muiden.

– Yksi pieni mutta sitäkin tärkeämpi suosikki on jo löytynyt: ratinlämmitin! Penkinlämmittimen ja ratinlämmittimen yhdistelmällä voisi melkein korvata aamutreenin alkuverryttelyt, Korhonen kirjoitti.

Täyssähköinen Subaru e-Outback saapui Suomen markkinoille syksyllä, ja sen lähtöhinta liikkuu noin 50 000 eurossa. Korhosen tuoreiden kuvien perusteella suomalaislupaus näyttää olevan valmiina kohtaamaan talven niin ladulla kuin maanteilläkin.

Julkaisuun tästä.