Salibandyliigan kärkipaikoilla tasaista – ”Eilen istuttiin pitkään yhdessä”
Kuva: Juha Tamminen
SSV, SPV ja OLS nousivat lauantai-illan kotivoitoillaan tasapisteisiin Salibandyliigaa johtavan Happeen kanssa. Kullakin on pisteitä 12 mutta otteluita pelattuina Happeella kuusi, SSV:llä kahdeksan, SPV:llä seitsemän ja OLS:lla yhdeksän.
Illan ennalta tiukimmassa ottelussa SSV löi kotonaan Classicin 5-3 karattuaan jo avauserässä. Roni Laasonen iski kahdesti ja Juho Järvinen sekä Miko Kailiala kerran, ja toisessa erässä Pasi Laitila kasvatti johdoksi 5-0. Classicin kaikki kolme kavennusmaalia laukoi päätöserässä Lassi Vänttinen.
– Eilen istuttiin pitkään yhdessä ja katseltiin videolta lähinnä omaa tekemistä, SSV:n valmentaja Mika Ahonen kertoi.
– Palloa heitettiin siis pelaajille ja laitettiin heidät miettimään mitä tulevat Classicia vastaan toteuttamaan. Olivat siis tehneet läksynsä.
Classicin luotsi Jarkko Rantalaa jäi ymmärrettävästi mietityttämään omien vaisu alku.
– Ei oltu yksinkertaisesti valmiita peliin. Tekemisen taso notkahti mitä lähdettiin sitten korjaamaan. Siitä pitää olla tyytyväinen, että suoritettiin kuitenkin loppuun asti kunnialla. Hyvien matsien jälkeen peliin valmistautuminen on pelaajien haaste, Rantala muistutti.
SPV kaatoi vieraissa Westend Indiansin 7-6 kotijoukkueen sinniteltyä koko ajan korkeintaan kahden maalin takamatkalla. Indiansin Teemu Venäläinen kavensi viisi minuuttia ennen loppua tilanteeksi 5-6, ja Jyrki Holopainen nosti voittomaaliksi jääneen SPV:n seitsemännen osuman tyhjiin ennen Eino Pesun viime sekunnin kavennusta. Pesu laukoi Indiansin maaleista neljä, Peliveljille osuivat Mikko Kohonen ja Ville Kuusela kahdesti.
Syksyn yllättäjä OLS jauhoi varmasti kauden viidennen voittonsa kaataessaan kotonaan nousija SalBan 5-2. Tatu Kiipeli laukoi oululaisten maaleista kaksi ja syötti yhden.
Salibandyliigan hännillä SalBalla on kaksi pistettä Josban riutuessa yhä nollilla.
Sunnuntain ottelut ovat Happee – Josba ja OLS – SPV.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”