Sotkamo teki neljä jatkopaperia ja yhden uuden – ”Halusimme kiinnittää Suomen parhaat”

Pesäpallon Suomen mestari Sotkamon Jymy on rustannut neljä olennaisen tärkeää jatkosopimusta.
Sopimuksetta olleista pelaajista Toni Kohonen, Antti Hartikainen, Roope Korhonen ja Jere Vikström ovat kaikki allekirjoittaneet jatkopaperit.
Kohosen, Hartikaisen ja Vikströmin sopimukset ovat kaksivuotiset ja Korhosen yhden vuoden mittainen, sisältäen option kaudesta 2016.
– Halusimme luonnollisesti kiinnittää joukkueeseen Suomen parhaat pelaajat. Tärkeimpänä arvona on se, että pelaajilla on omaa halua pelata nimenomaan Jymyssä ja olla omassa roolissaan Suomen parhaita, SuperJymyn urheilutoimenjohtaja Mikko Kuosmanen kertoo joukkueen sivuilla.
Kaikkien aikojen pesispörssikärkeen kuluneena kesänä siirtynyt Toni Kohonen palkittiin mm. vuoden parhaana pesäpalloilijana ja vuoden lukkarina, kun taas Antti Hartikainen sai parhaan miespesäpalloilijan tunnustuksen kesällä 2013.
Roope Korhonen taas palkittiin tämän syksyn pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana ja Jere Vikström oli vuoden poikajuniori.
Pelaajasopimus on solmittu myös viime kaudella Haapajärvellä ykköspesistä pelanneen Veli-Matti Sigvartin kanssa. Hänen sopimuksensa kattaa kaudet 2015 ja 2016.
Sotkamon Jymyn sopimustilanne (otsikoissa sopimusten viimeinen voimassaolovuosi).
Sopimus voimassa 2015 asti
Saku Hakkarainen (s. 1994)
Roope Korhonen (s. 1981)
Topi Korhonen (s. 1996)
Onni Määttä (s. 1995)
Sopimus voimassa 2016 asti
Antti Hartikainen (s. 1985)
Toni Kohonen (s. 1976)
Niko Korhonen (s. 1992)
Niilo Piiponniemi (s. 1991)
Immo Rautiainen (s. 1987)
Kosti Rautiainen (s. 1987)
Veli-Matti Sigvart (s.1995)
Markus Tuikka (s. 1993)
Jere Vikström (s. 1993)
Pelinjohtaja
Mikko Korhonen
Lähde: Jymyn kotisivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”