Futsal-liigan lokakuun pelaaja: ”Futsal-pelaajat parhaimmillaan vasta kolmekymppisinä”
Kuva: Juha Tamminen
Futsal-liigan Kampuksen Dynamon Miika Hosio on ollut alkukaudella pitelemätön.
Kesällä futsaliin vahvasti keskittynyt Hosio on ollut uskomattomassa vireessä alkukaudella ja se on näkynyt myös hänen joukkueensa KaDy:n sarjasijoituksessa. Sijoitus on futsal-liigassa toinen heti hallitsevan mestarin Ilveksen takana.
Hosio valittiin lokakuussa futsal-liigan kuukauden pelaajaksi. KaDy voitti lokakuussa kaikki neljä otteluaan ja Hosio pelasi vahvasti jokaisessa. Hän teki otteluissa viisi maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä, jonka avulla hän nousi pistepörssin kärkipäähän. Nyt Hosio on pörssin toisena, viisi pistettä Leijona Futsalin Rancic Nenadin takana. Hosion nykyiset tehot ovat 8+8=16.
Hosio, 25, ei myönnä vielä pelaavansa elämänsä parasta futsalia, vaan uskoo kehittyvänsä edelleen yhä paremmaksi pelaajaksi saadessaan kokemusta.
– Futsalhan on sellainen peli, että parhaimmillaan ollaan vasta vähän vanhempana, siinä kolmekymppisinä. Luulisin, että vanhempana parantuu ainakin peliälyllisesti, Hosio kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.
– Itselläni on hyvä fyysinen kunto, ja maaleja ja syöttöjä on tullut. En sanoisi että olen elämäni kunnossa, mutta hyvässä pelivireessä, sillä tavalla voisi muotoilla, hän avaa kuluneen kauden pelillisiä esityksiään.
Hosio on noussut futsal-liigan parhaimpien maalintekijöiden joukkoon parin viime kauden aikana. Menestyksekkäästi myös jalkapallokentillä aikaisemmin pelannut Hosio on noussut suureen rooliin myös maajoukkueessa. Hänen vahvuutensa ovat 1 vs. 1 -tilanteissa sekä pelinlukemisessa. Hosio on tehnyt 15 pelaamassaan futsalin A-maaottelussa kolme osumaa.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa