Suomalaiskaksikko upeaan turnausvoittoon Göteborgissa!
Pohjois-Euroopan Lentopalloliiton eli NEVZA:n beach volley -osakilpailu Göteborgissa päättyi suomalaisjuhliin. Taru Lahti ja Riikka Lehtonen ottivat Ruotsista jo kauden neljännen turnausvoittonsa. Samalla suomalaiskaksikko sai tililleen mukavat 140 FIVB:n rankingpistettä.
Lahti ja Lehtonen selvittivät turnauksen ilman yhtään tappiota. Loppuottelussa irtosi 2-0 (29-27, 21-19) -voitto Ruotsin ykkösparista Karin Lundqvist – Nina Grawender.
– Turnaus eteni nousujohteisesti, ja vastustajan taso parani koko ajan. Finaalin ensimmäisen erän jatkopalloilla peli pysyi hyvin kasassa, vaikka vastustajalla oli jo eräpallokin, kehui valmentaja Kai Liukkonen.
Suomalaiskaksikko otti jo kauden kolmannen finaalivoiton Lundqvististä ja Grawenderistä. Göteborgin ykköstilan arvoa nostaa ruotsalaisten kaataminen heidän kotihallissaan.
– Loppuottelu oli hyvätasoinen, ja yleisö eli hienosti mukana koko ajan, Liukkonen kiitteli.
Suomen toinen naispari Essi Hasu – Anniina Parkkinen sijoittui lopputuloksissa seitsemänneksi.
Suomen miehistä parhaiten pelasivat Jyrki Nurminen ja Pekka Piippo, jotka etenivät tappiokaavion kautta hienosti kolmanneksi. Pronssiottelussa kaatui tanskalaispari Olesen – Kildegaard erin 2-1. Timo Haavisto ja Toni Vahela sijoittuivat lopulta viidensiksi.
Kauden päätösturnaukset pelataan suomalaisten osalta joulukuussa Englannissa (NEVZA) ja Etelä-Afrikassa (FIVB).
Muiden suomalaisten miesparien sijoitukset:
13. Santeri Siren – Saku Viljamaa ja Pyry Topio – Ville-Veikko Savolainen
17. Jaakko Keskitalo – Teppo Pulkkinen
25. Marko Määttänen – Veli Manninen
LUE MYÖS:
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana

- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana