Toiseksi viimeisen reiän vesieste Ilosen riesa – silti kova sijoitus!

Mikko Ilonen (70-66-69-71) saavutti ennätyksellisesti jo kauden seitsemännen top-ten sijoituksen Shanghaissa, Lake Malaren-kentällä pidetyssä European Tourin kisassa.
Yhdeksänneltä tilalta kierrokselle lähtenyt Ilonen teki ulosmenossa yhden eaglen sekä kaksi bogeyta kuuden parin lisäksi.
Aiempia päiviä vaativimmissa olosuhteissa Ilonen teki sisääntulossa viiden reiän jaksossa kolme birdietä ja nousi hetkeksi aikaa seitsemänneksi.
Kentän toiseksi viimeisellä reiällä hän löi kuitenkin pallonsa vesiesteeseen ja teki tuplabogeyn, joka pudotti suomalaisen jaetulle kymmenennelle sijalle.
Olosuhteiden kovuutta päätöspäivänä kuvaa se, että kisaa tuloksella 22 alle johtanut Alexander Levy sai tuloksekseen 78 (+6). Hän lähti uusimaan
kisan voitosta Marcel Siemin sekä Ilosen sunnuntain pelikaverin Ross Fisherin kanssa. Fisherin 67 oli päivän paras tulos. Kolmikko oli vain
neljä lyöntiä Ilosen edellä.
Ilonen kuittaa palkintorahaa noin 100 000 euroa . World Rankingilla pisteitä tulee Ilosen nykyistä keskiarvoa paremmin, mutta sijoitus (37.)
ei oleellisesti muutu.
Ilonen osallistuu ensi viikolla niin ikään Shanghaissa pidettävään World Tourin kilpailuun.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana