HIFK:n serbialainen maalitykki yllättyi Käsipalloliigan tasosta: ”Luulin tätä kovemmaksi”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n tämän kauden todellinen täsmähankinta Nikola Zujic on vakuuttanut otteillaan koko Suomen käsipallokansan. 27-vuotias serbialainen johtaa liigan maalipörssiä 83 osumallaan ja hänet on kertaalleen ehditty valita kuukauden LähiTapiola-tähtipelaajaksi. Muun muassa Turkin ja Tunisian pääsarjoissa pelannut 196-senttinen järkäle kertoo Suomeen tulonsa syyt ja mielipiteensä SM-liigan tasosta SuomiUrheilu.comin haastattelussa.
Miksi tulit pelaamaan juuri Suomeen?
– Olen jo 27 vuotta vanha, eli keski-ikäinen pelaaja ja halusin jotain uutta. Halusin tulla pelaamaan Skandinaviaan. Täällä bisnes toimii ja kaikkeen on täysi luottamus. Täällä pidetään toisista huolta ja ihmiset ovat mukavia.
Oletko viihtynyt Suomessa?
– Pidän Suomesta paljon. Ei ole mitään valittamista, sillä tämä on hyvä ja turvallinen maa. Täällä autetaan aina, jos tarvitsee jotain. Myös palkat maksetaan ajallaan toisin kuin Turkissa, jonka vuoksi siellä purin sopimuksen kunnioituksen puutteen vuoksi.
Minkä tasoinen SM-liiga on?
– Luulin tätä kovemmaksi, mutta toki täältä löytyy monia hyviä pelaajia ja varsinkin nuoria. Turkin liigan ja SM-liigan tasoero ei ole hirveän iso. Turkki on vain pikkaisen kovempi ja siellä pelaa enemmän ulkomaalaisia. Täällä hoidetaan asiat kuitenkin paljon paremmin.
Kuinka paljon Tunisian liigassa ollaan meitä edellä?
– Tunisian liiga on aivan maailman huippusarjoja. Siellä on viisi huippujoukkuetta ja loputkin ovat hyviä. Tunisiassa harjoitellaan paljon enemmän kuin Suomessa ja joukkueissa on 18 ammattilaispelaajaa. Se on isoin ero Suomeen.
Voisitko suositella Suomea muille pelikavereillesi?
– Voin suositella Suomea sekä ystävilleni että hyville pelaajille, jotta Suomen käsipallo menisi eteenpäin. Huonompia pelaajia en halua tänne, koska Suomi ei hyödy siitä mitään.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken