Julia Kykkäsen avaus Japanissa penkin alle – ”Meni ihan päin p-settä”

Suomen Julia Kykkänen epäonnistui ensimmäisessä naisten mäkihypyn Sapporon-osakilpailussa. Varhain lauantaina Suomen-aikaa hypätty kilpailu jäi Kykkäsen osalta yhteen hyppyyn: yliyrittäminen verotti metrejä ja hyppääjän sijoitukseksi tuli 32:s.
– Meni ihan päin p-settä, kuuluu valmentaja Kimmo Kykkäsen ensikommentti Japanista.
Hyppääjä itse oli sydämistynyt tuloksesta siinä määrin, että oli lähtenyt välittömästi kilpailun jälkeen harjoittelemaan.
– Jenkkityttöjen kanssa se lähti pelaamaan lentopalloa, Kimmo Kykkänen kommentoi.
Harmitusta lisää se, että Kykkäsen harjoitushypyt Sapporossa olivat onnistuneita. Vielä karsinnassa hän hyppäsi sijaluvulle 18.
– Julia totesi itse jotenkin niin, että joka vuosi täytyy tehdä aina vaikeamman kautta kaikki. Tässä on ollut pitkä, kuukauden mittainen tauko maailmancupista, ja ei tämä ensimmäinen kerta ole kun hyppääminen on tauon jälkeen ensimmäisessä kilpailussa vähän vaikeata.
Vaikeaksi kilpailuhypyn teki ponnistuksen suuntaaminen.
– Keulalta lähdettiin tosi nopeasti jonnekin, mutta ei sinne optimaaliseen suuntaan. Hyppyasennossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ponnistusvaihe vaan lähti johonkin ihan muualle kuin piti, Kimmo Kykkänen analysoi.
Julia Kykkäsellä on uusi mahdollisuus onnistua sunnuntaina. Aikaerosta johtuen kilpailu käydään Suomen-aikaa varhain aamuyöllä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Suomalainen kymmenottelija saapui keihäspaikalle – heitti hirmukaaren ja voitti kaikki