Vuosi 2014 oli miesten lentopallomaajoukkueelle vuosi, jonka aikana se murtautui viimein suomalaisen urheilun julkisuudessa ansaitsemalleen tasolle. Lukuisat peräkkäiset EM-lopputurnausedustukset ja pelaaminen kesästä toiseen maailman muiden huippujoukkueiden kanssa Maailmanliigassa saivat hienon kruununsa MM-kisoissa.

Urheilugaalassa maajoukkue palkittiin vuoden joukkueen palkinnolla, ja päävalmentaja Tuomas Sammelvuo voitti vuoden valmentajan arvonimen. SuomiUrheilu-sivusto jututti joukkueen kapteenia Antti Siltalaa menneestä ja tulevasta vuodesta.

Millainen hetki oli ottaa vastaan kapteenina vuoden joukkueen palkinto?

Fiilis oli varmaan samanlainen kuin kaikilla muillakin pelaajilla. Arvasin jotenkin, että tämä palkinto tulee meille. On tuntunut siltä viime aikoina, että olemme ansainneet tämän. Tämä oli hieno hetki paitsi pelaajille myös koko Suomen lentopallolle ja sille tunteelle ja tunnelmalle, jota lentopallo tällä hetkellä luo. Kun menee katsomaan pelejä, siellä on porukkaa, joka huutaa ja itkee. Sitähän urheilu on: Tunteita ja fiiliksiä. Niitä muistellaan sitten myöhemmin. Jotkut muistelee rullatuolissa ja jotkut joissain muissa tuolissa. Näillä polvilla muistelen itse varmasti rullatuolissa.

Oletko kauden aikana ehtinyt muistella MM-kisoja?

Välillä tulee pieniä flashbackejä, mutta en sen isommin. Elämme niin hetkessä, ja ammattimme on sellainen, ettei tässä kannata jäädä muistelemaan. Seuraava viikko palauttaa aina maan pinnalle. Hetkittäin muistelen kisoja. Heti pelien jälkeen ja pienen pettymyksen jälkeen alkoi tuntua hienolta. Työnteko palauttaa kuitenkin, sillä kaudet alkavat nopeasti. Parin päivän jälkeen käsketään pakkaamaan kassit ja lähtemään. Siinä ei auta muistella MM-kisoja, muuten se näkyy tuloksissa.

Palkinnot ovat monien vuosien työn kulminaatiopiste. Tuleeko maajoukkueuraltasi mieleen mitään yksittäinen hetkeä yli muiden?

MM-kisoihin pääseminen oli hieno hetki ja asia. Arvokisat lämmittävät aina. Näyttää kuitenkin hyvältä esimerkiksi joukkueen ikärakenteen kannalta, että joukkue on hyvinkin täydellisessä iässä Rion olympialaisia ajatellen ja rakennettukin sitä varten. Uskon, että parhaat hetket ovat vielä tulossa.

Rio, ohoi!

Alkaneena vuotena Suomi pelaa jälleen kesällä Maailmanliigaa ja lokakuussa joukkueella on edessä jo viides peräkkäinen EM-lopputurnaus. Kaikki tämän vuoden uurastus on kuitenkin – MM-kisojen tapaan – matkaa kohti joukkueen suurinta tavoitetta, eli Rio de Janeiron olympiapaikkaa.

Pelillisesti Suomi kuuluisi olympiatasolle, sillä koviakin päänahkoja on tullut. Kovana kompastuskivenä on kimurantti karsintajärjestelmä ja Euroopan kivikova taso.

Sanoit Urheilugaalassa, että Brasilia-peli oli teiltä MM-kisojen paras. Miksi näin, vaikka hävisitte 0-3?

Se oli pelinä paras peli, ja pelasimme parhaiten siinä pelissä.

Mitä vaatisi jatkossa, että nämä pelit kääntyisivät jatkossa voitoiksi?

Perusasioiden ja yksinkertaisten asioiden tekemistä vielä paremmin. Me veimme sitä peliä aika hyvinkin. Brasilia on hyvin rutinoitunut porukka. Asiaa on vaikea selittää, mutta niinä hetkinä pitää ylittää itsensä. Vaikka on pelannut jo hyvin, niin nämä hetket vaativat sitä.

Se tarkoittanee sitä, että vuonna 2015 on tehtävä töitä taas aivan valtava määrä?

Aivan ääretön määrä! Olemme varmasti saman määrän päiviä leireille kuin viime vuonnakin, mutta ei se paina kenenkään jaloissa, kun sen (tavoite) tietää. Yhdellä hyvällä kaverillani on 70 prosenttia polven siteistä revennyt. Kysyin, että onko se kipeä. Hän sanoi, että on se, mutta ei haittaa, kun sen tietää. Meillä on sama homma sen kanssa, kun olemme 120 vuorokautta kesässä yhdessä leireillä.

”Ei pelkkää hymyilyä”

Tuomas Sammelvuo siirtyi aikanaan maajoukkueen päävalmentajaksi vain vajaa vuosi sen jälkeen, kun hän lopetti pelaajauransa. Sammelvuo oli aikanaan maajoukkueessa juuri Siltalan kämppäkaveri, joten ei ole mikään ihme, että tuttu mies on nyt Sammelvuon kapteenina.

Siirtyminen aiheutti myös luonnolliset kasvukipunsa, jotka alkavat nyt olla takana.

Mikä on mahdollistanut Sammelvuon siirtymisen päävalmentajaksi näinkin pian?

Joukkue on täynnä huippuammattilaisia, kuten ”Köpikin” on. Meillä on sama ajatusmaailma lentopallossa ja siitä, miten töitä tehdään. Se helpottaa paljon. Onhan siinä omat kivikkonsakin ollut. Ei se pelkkää hymyilyä ole ollut. Alku oli vaikea. Pelasimme surkean Maailmanliigan (kesällä 2013, toim. huom.), mutta siitä jatkoimme tiellä, jonka tiesimme olevan meille paras. Se näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen