Lumilautailijat valmiina MM-kisoihin – joukkue on valittu

Yhteensä 12 lumilautailijan joukkue lähtee ensi viikolla alkaviin MM-kisoihin Kreischbergiin Itävaltaan. Neljä laskijaa on saanut kutsun X Gameseihin.
Suomen joukkue lumilautailun maailmanmestaruuskisoihin on julkaistu. Seitsemän miestä ja viisi naista lähtevät kilpailemaan Itävaltaan Kreischbergiin. Mukana joukkueessa ovat muun muassa viime MM-kisojen slopestylen pronssimitalisti Janne Korpi sekä viime kisoissa halfpipessä niin ikään kolmanneksi sijoittunut Markus Malin. Suomalaisia nähdään slopestylessä, halfpipessä, big airissa ja crossissa.
– Lähdemme kisoihin hyvällä ja kilpailukykyisellä joukkueella ja on hienoa, että saimme myös nuorempaa kaartia mukaan. Coloradon ja Sveitsin leirit viime vuoden puolella olivat hyviä ja toivotaan, että Rukalla kelit on sen verran suosiolliset, että päästään tekemään vielä hyvät pohjustukset ennen Itävaltaa. Suksimiehistö on samaan aikaan leirillä Rukalla ja keskus on ollut innolla mukana suorituspaikkojen teossa ja treenaamisen mahdollistajana, freestylen päävalmentaja Antti Koskinen kommentoi Rukalta, jossa joukkue on hakemassa viimeistä tuntumaa ennen kisoja.
Aspenissa 21.-25.1. järjestettäviin X Gameseihin kutsun ovat saaneet Enni Rukajärvi, Matti Suurhamari, Peetu Piiroinen ja Anton Lindfors. Päällekkäisten aikataulujen vuoksi Rukajärvi ja Piiroinen eivät ehdi MM-kisoihin eikä Suurhamarin lajia paracrossia Kreischbergissä lasketa. Lindfors on näin ollen ainut, joka pystyy laskemaan sekä MM-kisat että X Gamesin. Roope Tonteri on X Gameseihin varasijalla.
Suomen joukke MM-kisoissa:
Crossi:
Anton Lindfors
Jussi Taka
Halfpipe:
Markus Malin
Janne Korpi
Ella Suitiala
Malla Partanen
Slopestyle:
Janne Korpi
Ville Paumola
Nuutti Niemelä
Petja Piiroinen
Ella Suitiala
Kristiina Nisula
Merika Enne
Henna Ikola
Big air:
Janne Korpi
Ville Paumola
Nuutti Niemelä
Petja Piiroinen
MM-kisojen aikataulu:
15.1. torstai
Crossin karsinnat
16.1. perjantai
Halfpipen karsinnat
Crossin finaali
17.1. lauantai
Halfpipen finaali
19.1. maanantai
slopestylen karsinnat
21.1. keskiviikko
slopestylen finaali
23.1. perjantai
big airin karsinnat
24.1. lauantai
big airin finaali
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää