Matias Strandvall miesten perinteisen SM-sprintin ykkönen
Kuva: Juha Tamminen
Matias Strandvall hiihti perinteisen sprintin Suomen mestariksi Jämillä. Toiseksi sijoittui Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen ja kolmanneksi Jämin Jänteen Ristomatti Hakola.
Sprintin Suomen mestariksi jo neljättä kertaa ja kolmatta kertaa Jämillä mestaruuteen hiihtänyt IF Minkenin Matias Strandvall vitsaili lehdistötilaisuudessa, että kisarata pitäisi nimetä mukaansa. Kotiyleisönsä edessä pronssille hiihtänyt Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli kuitenkin vahvasti eri mieltä. Tuore Suomen mestari sanoi hakeneensa päivään neljää kovaa hiihtoa.
– Oli tarkoitus hiihtää kovaa kaikki erät, mutta puolivälierässä joutui himmailee. Oli raskas päivä, ei mikään maaginen fiilis. Tämä oli työvoitto. Hyvä, että tuli voitto, Strandvall kertoi Hiihtoliiton tiedotteen mukaan ja jatkoi.
– Kunto on toivottavasti eteenpäin. Hermosto ja lihaksisto eivät ole tämän viikon aikana olleet mitenkään hyvässä kuosissa. Viime viikolla treenasin kovaa, viimeisen kovan viikon MM-kisoja varten, ehkä jopa hiukan liian kovaa yläkropalle. Hermotus ja lihaksisto käsissä ei ole herkällä, mutta hapenotto ja kunto on hyvä. Kiva oli todistaa epäilijöille, että vanhakin jaksaa. Neljäs SM-kulta, kolmas täällä Jämillä.
Strandvall aikoo osallistua lauantain vapaan 15 kilometrin kisaan, mutta jättää sunnuntain perinteisen 30km kisan hiihtämättä.
Jämsänkosken Ilveksen Anssi Pentsinen oli SM-hopeaansa tyytyväinen.
– Päivä oli ihan loistava, suunnitelman mukaan pystyin hiihtämään, välineet toimi ja irtiottokykyä löytyi. Finaalissa hiihdettiin ensimmäisen kolmensadan metrin jälkeen urku auki. Sauvan hihna aukesi vähän ennen viimeistä nousua, ja meinaisi tulla pikku paniikki. Pitkästä aikaa SM-kisat, joihin tulin nousukunnossa. Rata oli tänään pitkä, mutta onneksi loppupäivästä oli nopea keli. Jos ois ollut oikein niukunauku-keli, niin ois ollut aika rankkaa.
Petoteamin hiihtäjä aikoo startata Jämin SM-kisoissa jokaiseen miesten kisaan.
– Tänne tulin sillä mielellä, että kaikki matkat hiihdän ja joka matkalta mitalia tavoittelen, muina päivinä voi olla tiukemmassa kuin tänään.
Kotiyleisönsä edessä esiintynyt Ristomatti Hakola otti uransa toisen aikuisten SM-mitalin. Edellisen kerran mies nähtiin palkintopallilla Imatralla 2012, jolloin mies hiihti perinteisen 50 kilometrin mestariksi.
– Kyllä mitali on aina mielessä ollut. Harva se päivä oon päättänyt täällä lenkin maaliviivan tuntumaan, ja miettinyt, että ois kiva tulla podiumille tähän, harjoitusmaisemissaan kilpaillut Hakola kertoi.
– Aika-ajo oli huono, mutta jokainen veto oli parempi. Lupasin, että en saano, että tästä on hyvä jatkaa, jos otan mitalin. Lupasin, että tänään nautin ja juhlin. Ykkönen ja kakkonen oli tänään kaukana. Mä en edes loppusuoralla yrittänyt Anssia kiinni, kun rupesin melkeen juhlimaan pronssia. Meinasin herkistyä loppusuoralla, kun oli niin paljon kannustajia. Mäen päälläkään en meinannut huomata happoja, kun oli niin hyvä kannustus, Hakola kiitteli kotiyleisöä.
Lauantaina Hakolaa ei kisaladuilla nähdä, mutta sunnuntaina mies starttaa jälleen perinteisen kisaan.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys