Salibandyliigan vuosi käyntiin todellisella trillerillä
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan vuosi 2015 alkoi komeasti kun Seinäjoen Peliveljet haki Vantaalta 5-4-voiton Tapanilan Erästä Ville Kuuselan jatkoaikamaalilla. Ottelua seurasi 1112 katsojaa, ja lisää on luvassa lauantaina SSV:n isännöidessä Helsingin Pasilassa NST:tä.
SPV:n Jalo Kouvosen 4-2-maali kaksi minuuttia ennen illan ottelun täyttä aikaa näytti jo sinetöivän vierasvoiton, mutta Tapanilan Erä tuli vielä. Lauri Kapanen kavensi, ja vain seitsemän sekuntia ennen summeria Tuomas Iiskolan kaukolaukaus pomppasi SPV:n verkkoon. Jatkoajalla Erä ehti kilauttaa tolppaa ennen kuin Peliveljien Ville Kuusela iski ratkaisun vapaalyönnin jälkitilanteesta.
– Tämä oli meille tärkeä voitto kahden kärkijoukkueille kärsityn tappion jälkeen. Olisi ollut tosi kova paikka lähteä tänään tyhjin käsin kotimatkalle, SPV:n valmentaja Tommy Koponen mietti.
– Toki kahden maalin johdon menettäminen omien lopussa virheiden myötä muistuttaa, että meillä on vielä opittavaa. Samalla kuitenkin Erä tulee tällä pelillä menestymään aivan eri tahtiin kuin syksyllä, Koponen kehaisi vastustajaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ilona Mononen herättää odotukset – kisakausi lähestyy