Beach volleyn EM-pronssimitalistit talvehtivat Tshekissä
Viime kesänä U18-sarjassa EM-pronssille pelanneet Ida Sinisalo ja Nina Ahtiainen tekivät rohkean päätöksen ja muuttivat kauden jälkeen Tshekkiin. Kaksikko haluaa panostaa beach volleyhin tosissaan ja harjoitella talvellakin ammattimaisesti valmentajansa Pavel Krcin johdolla.
– Asuin täällä perheeni kanssa aikoinaan pari vuotta. Tutustuin silloin jo nykyiseen valmentajaan ja alueen olosuhteisiin, kertoo Ida Sinisalo päätöksen taustoja Beach Volleyn tiedotteessa.
Kouluakaan ei kaksikko ole täysin unohtanut, vaikka lukiosta pidetäänkin nyt välivuosi.
– Opiskelemme täällä englantia ja tshekkiä yksityisen opettajan kanssa.
Harjoitusolosuhteet ovat Tshekissä huippuluokkaa. Lajiin satsataan maassa toden teolla.
– Pelkästään Prahan alueella on puolenkymmentä biitsihallia. Meidän kotihallissa on seitsemän kenttää ja täällä toimii 17 valmentajaa, Sinisalo ylistää.
Valmentaja Krcilla on vankka kokemus lajista. Pelaajana hän on voittanut useita Tshekin mestaruuksia sekä osallistunut myös kansainvälisiin turnauksiin. Tällä hetkellä Krcin tiimiin kuuluu myös yksi miespari sekä paikallisia junioreita. Sinisalon ja Ahtiaisen fysiikkavalmennuksesta vastaa Roman Gomola.
Suomalaispari on erityisen tyytyväinen monipuolisen harjoittelun laatuun ja määrään.
– Treeneissä tehdään kaikkea laidasta laitaan ja uusia harjoitteita lisätään koko ajan. Meillä on yhteensä 11-14 harjoitusta viikossa, kestoltaan puolestatoista kahteen tuntiin, Sinisalo kertoo.
– Syksyllä harjoiteltiin suurimmaksi osaksi tekniikkaa eli todella paljon toistoja. Kauden lähestyessä keskitytään sitten enemmän pelillisiin asioihin.
Myös loppukevään ohjelma alkaa olla jo selvillä. Suomalaiskaksikko pelaa paikallisen Extraligan turnauksia sekä osallistuu Tshekin sisämestaruuskisoihin. Ennen kesäkauden alkua on ohjelmassa vielä kolmen viikon leiri Italiassa.
– Kesän suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta varmuudella meidät nähdään U20- ja U22 EM-kisoissa. Lisäksi tarkoituksemme olisi pelata kotimaan kiertueella ja joissakin kansainvälisissä turnauksissa, kaksikko suunnittelee.
Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen pitävät Tshekissä vietettyä talvea jo nyt varsin onnistuneena. Tämä on tuonut vaihtelua ja mielekkyyttä harjoitteluun.
– Ilmapiiri täällä on todella hyvä. Töitä tehdään tosissaan, mutta ei liian vakavasti.
Aivan kuten beach volleyn luonteeseen kuuluu.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Älykeihäs tekee debyyttinsä – huippuheittäjät mukaan erikoiskokeiluun
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Nooralotta Nezirille ikävä yllätys Ruotsi-ottelun jälkeen
- Tennistähden pitkä voittoputki katkesi rajusti – oksenteli kesken ottelun
- Mäkihypyn maailmancup 2026-27: Ohjelma, tv, suomalaiset
- Ampumahiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv
- IL: Syyttäjä vaatii Jari-Matti Latvalalle ehdotonta vankeustuomiota
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- MTV: Juhamatti Aaltonen pamautti rohkean ennusteen – ”En olisi yhtään yllättynyt”
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- Eveliina Salosen painajainen muistui mieleen – jyräsi silti maailmanmestariksi
- Suomelle MM-kultaa ylivoimaisella tavalla – ”Yhtäkkiä muita ei enää näkynytkään”