Janne Korpi toiseksi slopestylen maailmancupissa Kanadassa
Janne Korpi on tullut toiseksi slopestylen maailmancupin kilpailussa Stonehamissa Kanadassa. Korpi oli voittanut karsinnat ja lähti ensimmäisen kierroksen viimeisenä laskijana liikkeelle. Hän saikin parhaat pisteensä 91,00 ensimmäisestä laskusta ja siirtyi sillä kisan toiseksi kisan lopulta voittaneen Michael Ciccarellin taakse.
Kanadalainen Ciccarelli sai vielä parannettua pisteitään toisella laskulla keräten pisteet 95,50, mutta Korpi ei onnistunut enää petraamaan. Kukaan ei myöskään noussut enää hänen ohitseen. Jannen ensimmäinen lasku oli frontside 1080, backside 1260, caballerial 1080, caballerial 270 frontside boardslide, halfcab 50-50 bs 180 out.
– Ensimmäinen ranini oli viimeistä reiliä lukuun ottamatta hyvä. Kun näin Ciccarellin laskun niin ajattelin, että minun pitää tehdä eri rani jos haluan voittaa. Kaksi kertaa koitin pahempaa rania ja tulin perseelteni. Sää oli tänään vähän flätti, niin ei kauheasti nähnyt. Hyppyrit olivat myös melko pieniä, niin oli vaikea tehdä pahoja trikkejä. Mutta toinen sija oli hyvä sijoitus – olen tyytyväinen, Janne Korpi kommentoi Lumilautaliiton tiedotteessa.
Petja Piiroinen sijoittui kisassa viidenneksi pisteillä 79,50 ja Roope Tonteri yhdeksänneksi pisteillä 22,25. Naisten kisassa Ella Suitiala sijoittui viidenneksi pisteillä 72,50. Naisissa voiton vei big airin tapaan hollantilainen Cheryl Maas. Hänen voittolaskunsa pisteet olivat 95,00.
– Olen tyytyväinen, että kisa oli tänään – oli parempi laskea ja eilen sai levätä. Reilit menivät mulla vähän läpilaskuna, mutta olen tyytyväinen, että sain frontside 720:n sinne alkuun. Vikasta hyppyristä olisi pitänyt pyöriä vähän enemmän, mutta se jää sitten seuraavaan kisaan, Ella Suitiala kommentoi.
Hänen laskunsa oli frontside 720, backside 540, switch backside 180, boardslide to fakie ja halfcab 50-50.
Maailmancup jatkuu seuraavaksi Park Cityssä Yhdysvalloissa, jossa kisataan slopestylessä ja halfpipessä 25.2.-1.3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan