Nappisuoritus jäi tekemättä suurmäessä – Janne Ahonen paras suomalainen
Kuva: Getty Images
Falunissa torstaina suurmäen kisassa nähtiin suomalaisilta hyppääjiltä parempia suorituksia, mutta vielä jäätiin kauas kärjestä.
Janne Ahonen oli parhaana suomalaisena 19:s. Kisan jälkeen mies oli rehellinen suorituksiensa suhteen.
– Ensimmäinen hyppy oli ehkä vähän parempaa tuosta keulalta, kuin esimerkiksi mitä karsinnassa ja koekierroksella. Ei kuitenkaan sitä mitä tässä toivoisi ja toiseen kierrokseen oikeastaan lähdin sitten tietoisella räjähdyksellä katsomaan mihin suuntaan lähtee ja väärään suuntaanhan se lähti, Ahonen totesi Mäkihypyn tiedotteessa.
– Tosi vaikea hypätä kilpaa silloin, kun ei ole semmoisessa vireessä missä toivoisi ja moni muukin toivoisi. Tietää, että se oma perushyppy ei riitä minkäänlaiseen menestystaisteluun, niin siinä sitten helposti käy se, että vähän riskilläkin mennään metsään.
Jarkko Määttä selvisi toiselle kierrokselle viimeisenä hyppääjänä ja nousi lopullisissa tuloksissa sijalle 22.
– Molemmat päivän hypyt olivat hyviä ja rentoja vetoja. Ei niitä tartvitse sen kummemmin ruveta erittelemään. Toisessa oli enemmän suksella painetta kuin ensimmäisessä.
Lauri Asikainen ja Harri Olli karsiutuivat toiselta kierrokselta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä