Mika Myllylästä yllätysuutinen – nyt kansalta pyydetään apua
Suomalaisen hiihtosankarin Mika Myllylän elämästä tehdään dokumenttielokuva.
Elokuvan ohjaa Ylen Perjantai-ohjelmasta tunnettu toimittaja Sean Ricks yhdessä dokumentaristien Ville Hakosen ja Jussi Sandhun kanssa. Kyseessä on Ricksin ensimmäinen elokuvaohjaus.
Dokumentissa nähdään myös harvinaista kotivideomateriaalia, jota edesmennyt Myllylä kuvasi itse perheestään muun muassa vuoden 2001 Lahden dopingskandaalin jälkeen.
Ricks kertoo Myllylän olleen hänelle tärkeä hahmo jo nuoruudessa.
– Mika Myllylä oli sankarini, kuten monelle muullekin 1990-luvulla kasvaneelle. Hän oli tuiki tavallinen ja toisaalta täysin poikkeuksellinen. Vahva, mutta hirmu herkkä, Sean Ricks sanoi Wacky Tie Filmsin tiedotteessa Ilta-Sanomien mukaan.
Elokuva käsittelee Myllylän elämää menestyneenä supertähtenä sekä kolmen lapsen isänä. Samalla se pureutuu myös vaikeisiin vuosiin Lahden vuoden 2001 dopingskandaalin jälkeen.
Tuotantoyhtiö on kääntynyt myös Suomen kansan puoleen elokuvan teossa. Yksityishenkilöiltä toivotaan valokuvia, videokuvaa sekä muistoja Myllylästä dokumenttia varten.
Elokuvan ensi-ilta on suunniteltu vuodelle 2027.
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Jesse Puljujärveltä melkoinen yllätys: debytoi artistina
- Suomi juhli MM-kultaa Dohassa – viimeiset laukaukset ratkaisivat kaiken
- Valko-Venäjä raivostui IIHF päätöksestä – heti tuli uhkaus
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”