Suomalainen päihitti olympiavoittajan – Ski Classicsissa yllättävä tulos
Pitkien matkojen hiihtosarja Ski Classics tarjosi viikonloppuna mielenkiintoisia tuloksia Ruotsin Orsa Grönklitissä hiihdetyssä 50 kilometrin kilpailussa.
Kisan voittoon sivakoi Norjan Anikken Gjerden Alnäs. Suomalaisista parhaiten sijoittui Kati Roivas, joka oli seitsemäs. Oona Kettunen hiihti sijalle 20 ja Emmi Lämsä oli 30:s.
Erityistä huomiota herätti Ruotsin Ebba Anderssonin osallistuminen kilpailuun. Andersson voitti tänä vuonna olympiakultaa 50 kilometrin perinteisen kilpailussa, mutta tällä kertaa hän jäi kymmenenneksi.
Roivas onnistui siis päihittämään ruotsalaistähden pitkän matkan kisassa.
Kilpailussa mukana ollut Kettunen kommentoi suoritustaan Instagramissa ja nosti esiin sarjan kovan tason.
– Maaliskuun Ski Classics -kiertue käynnistyi 50km väliaikalähdöllä Orsa Grönklitin maastoissa.
– Sija 20 ei ole aivan sitä mitä toivoin, mutta voin kertoa, että siihenkin sai lyödä ihan tosissaan. Sarjan taso on noussut viimeisten vuosien aikana huimasti ja ilman pitkiin tasurikisoihin tähtäävää harjoittelua on vaikeaa menestyä. Esimerkkinä toimii myös se, että 50km olympiavoittaja jäi kisassa sijalle 10, sanaili Kettunen.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisseura ryöstettiin – valvontakamera paljasti röyhkeän rikoksen
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Supertähdet saapuvat Turkuun – luvassa hurja seivässhow
- Jättikohu vesipallossa – Ukraina boikotoi Venäjä-ottelun ja sanktiot uhkaavat
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden – tämä tiedetään
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- ”Uuden Usain Boltin” tulos herättää epäilyksiä – taustalla manipulointia?
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Vilma Nissinen hyvästeli hiihtotähdet koskettavasti – “Hyviä eläkepäiviä”
- Se oli siinä – Suvi Minkkisen kilpasisko ripustaa sukset naulaan 27-vuotiaana!
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- Olympiaunelma oli romahtaa – suomalaislupaus teki kovan päätöksen kesken kauden
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Asiantuntijat latasivat suorat sanat Ristomatti Hakolasta – ”ei ole sellaista ruutia löytänyt”
- Saveli Korostelev: rahat katosivat
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!
- Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa