Ruotsi vei salibandyn maaottelutapahtuman nimiinsä
Kuva: Juha Tamminen
Malmössä kisattiin viikonloppuna Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen salibandyn maaottelutapahtuma. Sekä poikien että tyttöjen kaksoismaaotteluiden jälkeen laskettiin tapahtuman kokonaispisteet, jotka olivat Ruotsin hyväksi 8-4.
Viikonlopun jokaisesta ottelusta oli jaossa normaalien kahden pisteen lisäksi lisäpiste, jonka kuittasi kuhunkin otteluun kuuluneen rangaistuslaukauskisan voittaja.
Viikonlopun suomalainen huippuhetki oli sunnuntain poikien ottelu, jonka Suomi voitti 6-3. Ville Lastikan kaksi osumaa sekä Tuure Ailion, Eero Nuutisen ja Joonatan Surakan maalit petasivat Suomelle 5-1-johdon, jota Ruotsi onnistui ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella kahdesti kaventamaan. Eero Nuutinen nosti kuitenkin viimeisen niitin Ruotsin verkkoon.
Lauantain poikien ottelua Suomi johti vielä toisessa erässä 3-2 Olli Kinnusen, Eero Nuutisen ja Ville Lastikan maaleilla, mutta Ruotsi nousi vielä 6-3-voittoon.
– Meillä oli tänään eilistä enemmän tuuria. Lisäksi olimme parempia ja tehokkaampia maalin edessä, Suomen päävalmentaja Heikki Luukkonen arvioi Innebandymagazinetin haastattelussa.
– Myös ylivoimapelimme oli tänään parempaa. Päästyämme johtoon Ruotsi reagoi samoin kuin me eilen tappioasemassa eikä malttanut pelata kärsivällisesti.
Rangaistuslaukauskisan voitti lauantaina Ruotsi ja sunnuntaina Suomi.
Tyttöjen lauantain ottelun voitti Ruotsi 6-1 Oona Kaupin lauottua Suomen maalin. Sunnuntaina Suomen tytöt nousivat kolmen maalin takaa-ajoasemasta maalin päähän mutta taipuivat 4-3 Veera Kaupin onnistuttua maalinteossa kahdesti ja Oona Kaupin kerran.
Tyttöjen rangaistuslaukauskisan voitti lauantaina Suomi ja sunnuntaina Ruotsi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla