Sekajoukkuemäen MM-avaus jäi Suomelta yhteen kierrokseen
Kuva: Getty Images
Falunin MM-kisoissa Suomi osallistui ensimmäistä kertaa sekajoukkuemäkeen. Tasaisesti suorittanut joukkue sijoittui kymmenenneksi ja karsiutui toiselta kierrokselta. Sekä valmennusjohto että urheilijat pitivät kilpailumuodosta.
– Ei se mikään onneton ollut, mutta oisihan se vähän pidemmällekin voinut mennä, ensimmäisenä suomalaisista hypännyt Julia Kykkänen kommentoi Mäkihypyn tiedotteessa.
Suomen joukkueesta toisena hyppäsi Jarkko Määttä.
– Sain vähän parannettua eilisestä. Vielä vissiin vähän vähän pientä hienosääntöä vaatii. Nauttii tästä, niin mukavahan tätä on tehdä. Aina on mukava hypätä, Jarkko Määttä sanoi.
– Olihan se tietysti vähän parempaa kuin henkilökohtaisessa, mutta en ole kauhean tyytyväinen, normaalimäen yksilökisasta roimasti parantanut Susanna Forsström kommentoi suoritustaan.
Joukkueen kokenein hyppääjä Janne Ahonen summasi joukkueen suorituksen.
– Tuossa kun laskee, jos jokainen meistä olisi ihan muutaman pisteen saanut enemmän, niin olisimme olleet toisella kierroksella ja silloin tilanne olisi ollut jo paljon mukavampi. Edes sen verran kuin olisi venytty, ois tilanne ihan toinen.
– Ei suoranaisesti epäonnistunut, mutta ei tullut mitään jymypaukkuakaan. Oltiin kuitenkin hienosti mukana. Kotikisoissa 2017 ollaan taas mukana tässä, ja tässä on muutama vuosi aikaa parantaa kaikkia osa-alueita ja saada vahva joukkue sinne, mäkihypyn päävalmentaja Jani Klinga kommentoi.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan