Suomen nuorille MM-yhdistetyssä tasainen suoritus – huippu jäi puuttumaan

Kolme suomalaista ylsi viidentoista joukkoon nuorten MM-yhdistetyn avauskilpailussa Kazakstanin Almatyssa. Suomalaisista paras oli Leevi Mutru, joka oli 11:s. Marcus Torni oli 14:s ja Eero Hirvonen 15:s. Suomalaisnelikon täydensi Arttu Mäkiaho, joka sijoittui 27:nneksi.
Yhden hypyn ja 10 kilometrin hiihdon kilpailussa voiton vei jo mäkiosuuden jälkeen johtanut Norjan Jarl Magnus Riiber, jolle Mutru hävisi 1.20,2. Mäkiosuuden jälkeen Mutru oli 91,5 metrin hypyllään 12:ntena, ja pääsi ladulle 1.30 Riiberin perässä. Suomalaisista parhaiten mäessä onnistui Hirvonen, joka oli 93,5 metrin hypyllään seitsemänneksi paras.
– Kisat on nyt aloitettu, ei ollut ihan täysin sitä mitä lähdettiin hakemaan. Joukkueena oli mukiinmenevä suoritus, mutta eilinen antoi kyllä odottaa enemmän mäkiosuudelta. Tänään oli mäessä ylimääräistä puristusta, ei ollut niin rentoa. Kilpailussa pitäisi pystyä vähän venymään, mutta kohtalaisen tyytyväinen voi kuitenkin olla.
– Hiihto oli vähän nihkeää, Leevi tosin teki omantasoisensa hiihdon ja oli kahdeksanneksi nopein. Pikkuisen pettyneitä miehiä oli kilpailun jälkeen, mutta positiivisen puolelle tämä kuitenkin joukkueena kokonaisuutena jäi. Mitalit ovat täällä tiukassa, mutta kaikilla meidän urheilijoillamme tavoitteet ovat kymmenen parhaan joukkoon pääsyssä, valmentaja Antti Kuisma sanoi Yhdistetyn tiedotteessa.
– Itselläni oli ihan hyvä suoritus. Sain pidettyä saman sijoituksen mäessä ja ladulla. Hiihto tosin ei mennyt ihan odotetusti, kun kaaduin jäisessä alamäessä ja jäin pois kyydistä, Marcus Torni sanoi.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa