Tuomas Pohjonen karsintojen voittoon Park Cityn slopestylessä

B-maajoukkueen laskija, 19-vuotias helsinkiläinen Tuomas Pohjonen on voittanut slopestylen karsinnat Park Cityn Grand Prix’ssä Yhdysvalloissa. Kisa on osa maailmancupia ja myös World Snowboard Tourin International-tason kilpailu.
Pohjonen laski toisessa ryhmässä voittaen sen pisteillä 83,00. Ensimmäisen ryhmän voittoon laski Eric Willet Yhdysvalloista pisteillä 82,75.
Myös Janne Korpi jatkoi suoraan finaaliin. Hän oli ensimmäisen karsintaryhmän kolmas pisteillä 75,50.
– Ei kai näistä mitään, ne oli vasta karsinnat. Katsotaan sitten finaaleissa. Kyllä se silti tuntuu aina hyvältä Korpi voittaa, Pohjonen kommentoi Lumilautaliiton tiedotteen mukaan.
– Ei se mua mitään voittanut – eikä tule voittamaan. Ei pikkupojat saa vauhtia, jos on huono sää. Katsotaan nyt miten menee, ei kai tässä muuta, Korpi kuittaa.
– Taikuri oli itsekin yllättynyt. Tumpilla tuli tehtyä rani, jota hän ei ollut kokeillut treeneissä lainkaan, kun piti vähän soveltaa hankalassa säässä, freestylen päävalmentaja Antti Koskinen kertoo.
Ville Paumola oli toisen ryhmän 20:s pisteillä 11,00 ja Petja Piiroinen 22:s pisteillä 9,50. Petjalla oli vastoinkäymisiä, sillä hän oli hävittänyt matkatavaransa. Hänen vanha lautansa oli tullut valmentaja Koskisen mukana, mutta muut välineet olivat lainattuja. Hän myös loukkasi laskussaan hieman alaselkäänsä.
Naisissa Kristiina Nisula oli karsintojen seitsemäs pisteillä 72,00 ja ensimmäinen, joka karsiutui finaalista. Myös hänen matkatavaransa olivat lennolla kadonneet, joten hän laski kisassa lainavälineillä.
– Krisse sai laudan sveitsiläisiltä, siteet kiinalaisilta, vaatteet Kjerstiltä (Buaas) ja parilta muulta tytöltä ja kengät vuokraamosta. Siihen nähden oli kyllä hyvä suoritus, vaikka harmittaahan se, kun noin likelle jäi, Antti Koskinen kertoo.
– Mä koitin miettiä vaan, että mulla on ihan normisetti alla vaikka olikin lainakamat. Niillä sitä piti yrittää parhaansa, ja oli kyllä tosi kiva, että pääsi ylipäänsä laskemaan kaiken säätämisen jälkeen. Toivottavasti näen vielä lautabägini joskus. Pikku kauneusvirheitä oli ranissa, mutta ihan tyytyväinen olen siihen mitä sain aikaan, vaikka finaalipaikka olisi todellakin kelvannut, Nisula kommentoi.
Naisten karsinnat voitti Jenna Blasman Kanadasta pisteillä 84,25. Ella Suitiala oli 17:s pisteillä 54,75. Hänen ensimmäinen laskunsa oli reilejä lukuun ottamatta kelvollinen, mutta toisella laskulla tuli niin kova vastatuuli, ettei hän päässyt ensimmäisestä hyppyristä alastuloon.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Jutta riisui tiukkaa kisa-asuaan – tämä näky oli liikaa monelle: ”Huh”
- IL paljasti: Suomen hiihtotähti teki kaikessa hiljaisuudessa kovan tilin
- Maailmancup sai jäädä – Iivo Niskanen astui nyt esiin ja kertoi missä mennään
- Suomen hiihtotähdet romahtivat – Ylellä sanottiin ääneen julmaa faktaa
- Suomen hiihtotykki täysin hukassa – veti johtopäätöksensä maailmancupin kisan jälkeen
- Asiantuntija katsoi Kerttu Niskasen menoa – veti synkän johtopäätöksen IS:ssä
- Krista Pärmäkoski ei kierrellyt ja kaarrellut Ylellä – suomalaishiihtäjien romahduksen syylliset ovat selvät
- Tätä ei olisi kaivattu: Suomen hiihtotähdestä tipahti shokkiuutinen
- Ruotsalaistähti riisui yllättäen vaatteensa rantakuvassa – nainen ällistyi ihmisten reaktioista
- Ronnie O’Sullivanilta ällistyttävä temppu – selostaja haukkoi henkeä: ”Hyvä luoja!”
- Kerttu Niskanen tiputti uutispommin Viaplaylla – Sami Jauhojärvi ällistyi
- Nyt kävi nolosti – Kaisa Mäkäräinen sekoili Helsingissä
- Aleksandr Bolshunov avautui länsimaalaisista – suusta tuli melkoista tekstiä
- Remi Lindholmille riitti – sanoi ääneen brutaalin totuuden Suomen mieshiihtäjistä
- Karu totuus Riitta-Liisa Roposesta selvisi
- Oho: Ampumahiihtolegenda Mari Eder teki yllättävän aluevaltauksen
- Tätä ei olisi kaivattu: Suomen hiihtotähdestä tipahti shokkiuutinen
- Ronnie O’Sullivanilta ällistyttävä temppu – selostaja haukkoi henkeä: ”Hyvä luoja!”
- Ruotsalaistähti riisui yllättäen vaatteensa rantakuvassa – nainen ällistyi ihmisten reaktioista
- Raju heitto: Kilpakumppani syytti Iivo Niskasta vedätyksestä kameroiden edessä