Ilkka Herola suorituksestaan: ”Tutun turvallinen huono päivä”
Kuva: Getty Images
Perjantaina Salpausselän kisoissa käydyssä maailmancupin osakilpailussa suomalaisista paras oli Ilkka Herola. Herola oli mäkiosuuden jälkeen sijalla 26.ja hiihto-osuudella mies nousi 21:nneksi.
– Aika semmoinen tutun turvallinen huono päivä. Ei oikein hyvää hyppäämistä eikä oikein hirveän hyvää hiihtoa. Lähtökohtiin nähden hiihto oli kuitenkin plusmerkkinen, Herola veisteli Yhdistetyn tiedotteen mukaan.
Flunssan oireista kärsinyt Herola oli varovainen kysyttäessä huomisesta kisaamisesta.
– Katsotaan nyt mihin tämä terveystila muutttuu. Nyt se ratkeaa tämän kisan jälkeen, että tuleeko oikeasti kipeäksi vai ei. Tietysti jos terveenä ollaan, niin huomenna lähdetään kisaamaan ja antamaan kaikki.
Maailmancupdebyytin tehnyt Eero Hirvonen oli tänään 33:s.
– Ihan hyvältä tuntuu. Sain kohtuu suorituksen vaikka en ihan omaa parasta saanut irti. Näki vähän, että mihin tuo suoritus riittää. Mäki oli tänään parempi, vaikka sielläkin pieni epäonnistuminen tuli. Hiihto oli varmaan aika omatasoinen. Nyt iloisesti seuraaviin kisoihin lähdetään parantamaan ja kehittymään lähemmäksi kärkeä.
Matti Herola kisasi tänään sijalle 36.
– Hyppy oli keskiverto ja hiihto oli samanlainen. En oikein osannut tuossa sohjossa hiihtää tänään. Huomenna on uusi päivä; yritetään hypätä paremmin ja hiihtää paremmin.
Muut suomalaiset päivän kisassa Jussi Salo 43:s ja Mikke Leinonen 46:s. Ladulle lähteny Eetu Vähäsöyrinki keskeytti.
Lauantaina parisprintissä kisaavat ykkösjoukkueessa Jim Härtull ja Eero Hirvonen ja toisessa joukkueessa Leevi Mutru ja Matti Herola.
LUE MYÖS:
- Suomen lentopallomaajoukkueelta hurja EM-alku – Tanska jäi jyrän alle
- Venla Lehtonen kertoo rehellisesti vuoristoarjesta – ”hieman koti-ikävää”
- Sirpa ja Teemu Selänne tekivät sen – kymmenen päivän seikkailu Amerikassa
- Gettomasan salaisuus paljastui – Lauri Markkaselta todella yllättävä reaktio
- Yksi asia Janni Hussin ulkonäössä ärsytti rallipiireissä – ”Lupaan lopettaa heti, jos…”
- Sami Jauhojärvi yllätti Cooperissa – hurja tulos kertoo kovasta kunnosta
- Aleksander Barkov teki paljastuksen Patrik Laineen NHL-urasta – jotain on nyt toisin
- Suomalaislupaus avaa menestyksensä taustaa – nyt edessä EM-kisat kotimaassa
- Aleksi Valavuori tekee paluun: ”Ensin käydään läpi, miksi p*skoin housuun”
- Olympiavoittaja loukkaantui rajusti – tarvitsi helikopterikyydin
- Saga Anderssonilta rehellinen tilinpäätös – EM-kisat olivat poikkeus
- Krista Tervo paljasti uutta tietoa: ”En ole aiemmin julkisesti puhunut”
- Kalle Rovanperä kertoi isoja uutisia: ”Olemme superiloisia”
- THF: Entistä huippuvahtia tuodaan eläkkeeltä Jokerien tolppien väliin
- Suomalainen hiihtovalmentaja loikkasi toiseen maajoukkueeseen
- Kimi Räikkönen sai tylyn kohtelun – F1-sivusto ihmettelee Ferrarin toimintaa
- Tätä ei osattu odottaa: Patrik Laineelle avautui yllättävä ovi
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Marit Björgen kieltäytyi kuninkaan hautajaisista – paljasti syyn medialle
- Valtteri Bottas jäämässä sivuun MM-kisoista?