Neloishyppy kilpailussa – Matthias Versluis teki suomalaista taitoluisteluhistoriaa
Kuva: Getty Images
Matthias Versluis on tehnyt suomalaista taitoluisteluhistoriaa. Suomalainen hyppäsi myöhään lauantai-iltana Luxemburgissa päättyneessä kansainvälisessä Coupe du Printemps -kilpailun vapaaohjelmassa neloishypyn, tulpin. Neloishyppy on ensimmäinen, jonka suomalaisluistelija on kilpailutilanteessa koskaan esittänyt. Itse kilpailussa Versluis sijoittui kokonaiskilpailun viidenneksi kauden parhailla pisteillään 169,89. Lyhytohjelman jälkeen mies oli kolmantena, vapaaohjelmassa hän oli seitsemäs.
Vaikka neloishyppy toikin hänelle mukavan potin pisteitä, lähes kymmenen pistettä, verotti kolme kaatumista pisteitä. Neloishypyn onnistuminen oli kuitenkin iso askel suomalaisessa taitoluistelussa.
– Alun neloistulpin jälkeen ajatukseni herpaantuivat hiukan ja se vaikutti keskittymiseeni. Kaatumiset toivat mukanaan pientä väsymystä loppuohjelmaan. On kuitenkin hienoa, että sain tehtyä neloishypyn ohjelmaan, sanoi tyytyväinen Versluis Taitoluisteluliiton tiedotteessa.
Noin vuosi sitten polvileikkauksen läpikäynyt 20-vuotias luistelija on tehnyt määrätietoista työtä vaikeimpien hyppyjen saamiseksi ohjelmaan. Loukkaantuminen ja siitä toipuminen toivat epävarmuutta alkukauden kilpailuihin. Kunto on löytynyt vasta loppukaudesta.
– Olen vasta loppukaudesta alkanut päästä vauhtiin kilpailemisessa. Alkukausi oli todella vaikeaa ja loukkaantumisen jälkeen kilpaileminen jännitti liikaa. Nyt itsevarmuuteni alkaa olla kuitenkin kohdillaan.
Versluisin tavoite on edustaa Suomea ensi vuonna EM- ja MM-kilpailuissa. Helsingin MM-kilpailut kahden vuoden kuluttua on myös yksi tärkeä päätavoite.
– Neloishyppy on tärkeä, mikäli haluaa taistella arvokisoissa paremmista sijoituksista. Ensi kaudella tarkoitus olisi saada neloishyppy ja kolmoisakselit kulkemaan samassa ohjelmassa, Myllypuron Taitoluisteluklubia edustava Versluis tuumi.
Luxemburgin kilpailussa saatiin suomalaisvoittaja, kun Tapparaa edustava Anni Järvenpää voitti kilpailun juniorisarjan. Järvenpää epäonnistui lyhytohjelmassa ja oli osion kymmenes, mutta voitti teknisesti vaikealla ohjelmalla vapaaohjelman keräten yhteispisteet 126,55. Emma Ignatius oli kilpailussa viides pistein 110,21 (lyhytohjelma 5./vapaaohjelma 6.). Jea Hyryläinen oli kahdeksas. (5./12.). Junioripoikien sarjassa Kasperi Riihimäki oli viides. Riihimäki oli lyhytohjelman viides ja vapaaohjelman kuudes.
Senioreissa Hanna Kiviniemi on lyhytohjelman jälkeen kahdeksantena pistein 45,03. Naisten vapaaohjelma luistellaan sunnuntaina. Kiira Korpi perui osallistumisensa kilpailuun, eikä ole mukana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Hilla Uusimäki paljasti nyt karun totuuden – yksi asia jäi vaivaamaan
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset