Maajoukkuehiihtäjä Riikka Sarasoja-Lilja on päättänyt lopettaa kilpaurheilun.

– Uskon ja tiedän kapasiteettini olevan sellainen, että olisin voinut jatkaa tätä kautta paremmalla tasolla vielä pari vuotta. Hiihtäminen olisi kuitenkin jäämistä tuttuun ja turvalliseen. Olen aina halunnut olla rohkea, kokea suuria tunteita elämässäni ja tehdä asioita saavuttaakseni niitä. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että on uskallettava ottaa askel pois tavoitteellisesta urheilusta. Asiasta, jota niin kovasti rakastan, mutta johon en ole enää valmis laittamaan itseäni likoon 24/7, Sarasoja-Lilja kertoo Maastohiihdon tiedotteessa.

Ratkaisu uran lopettamisesta ei Sarasoja-Liljan mukaan ollut missään nimessä helppo. Falunin MM-kisojen jälkeen ratkaisu kallistui vahvasti lopettamisen puoleen, mutta Lahden maailmancupin sprintin jälkeen urheilijan palo oli niin suuri, että hän oli valmis jatkamaan uraansa vielä vuosia. Lopulta päätös syntyi viikko sitten lauantaina.

– Lauantain pitkien pohdintojen: itkun, naurun ja juttelun jälkeen ymmärsin, että jatkaisin vääristä syistä. Kuitenkin sunnuntaina ensimmäinen ajatus oli, että en hitossa lopeta ja sama ajatus kummitteli vielä keskiviikkonakin. Ehkä tämä soutaminen ja huopaaminen kertoo siitä, kuinka iso päätös tämä minun elämässäni on ja toisaalta miten tunteella olen urheilua tehnyt ja kuinka vaikea siitä on luopua.

Aikuisten arvokisoista Sarasoja-Liljalta on pronssia Val di Fiemmen parisprintistä yhdessä ystävänsä Krista Pärmäkosken kanssa.

– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en olisi yhtään arvokkaampi ihmisenä, vaikka palkintokaapissani olisi useampia aikuisten arvokisamitaleja kuin yksi. Matkaan on mahtunut aivan käsittämättömän suuria onnen hetkiä, ja niitä toisia ääripäitä, joista on pitänyt nousta kerta toisensa jälkeen. Kaikkien kokemuksien jälkeen en ehkä edes tiedosta sitä vahvuutta, jonka olen saanut kaupan päälle.

Tavoitteellisesta kilpaurheilusta luopuva Sarasoja-Lilja on suunnannut katseensa opintojen loppuun saattamiseen sekä tulevaan iltarastikauteen ja Venlojen viestiin.

– Eikä sitä nyt voi vannoa, ettenkö ehkä jotain kisaa vielä joskus hiihtäisi. Ainakin Finlandia voisi kiinnostaa tai joku aurinkoinen pitkän matkan hiihto Euroopassa, ihan vaan huvin vuoksi.