Mikko Ilonen taistelemaan 9 miljoonan euron palkintopotista
Kuva: Getty Images
Mikko Iloselle avautui paikka San Franciscossa keskiviikkona käynnistyvään WGC- Cadillac Match Play Championshipiin.
Phil Mickelson ilmoitti sunnuntaina vetäytymisestään kisasta henkilökohtaisiin syihin vedoten. Tammikuusta asti loukkaantuneena ollut Tim Clark ja veljensä häihin osallistuva Luke Donald ilmoittivat jo aiemmin poissaoloistaan.
WGC- Cadillac Match Play Championshipiin osallistuvat 64 pelaajaa sijoitetaan World Rankingin perusteella neljään koriin, joista heidät arvotaan neljän miehen lohkoihin.
Alkulohkoissa kaikki pelaajat kohtaavat toisensa, voittajat pääsevät pudotuspeleihin. Finalistit pelaavat viiden päivän aikana seitsemän ottelua, alkulohkoihin juuttuneetkin ahertavat kolme peliä.
Mikko Ilonen oli mukana edellisvuonna Arizonassa käydyssä kisassa. Tuolloin pelattiin suoraan pudotuspelejä. Bubba Watson pudotti Ilosen avauskierroksella ottelussa, jossa Ilonen oli kuusi reikää ennen loppua kaksi up.
World Golf Championship -WGC-sarja muodostuu neljästä erillisestä kisasta. Reikäpelimestaruutta on pelattu vuodesta 1999. Palkintopotissa on lähes yhdeksän miljoonaa euroa. Voittoa puolustaa Jason Day.
Mikko Ilonen voitti syksyllä 2014 Euroopassa vuodesta 1965 pelatun Volvo World Match Play Championshipin. Kilpailulle ei kuluvalle vuodelle ole löydetty uutta yhteistyökumppania, joten kisan järjestäminen on epävarmaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Yle: Lauri Vuorinen pöyristeli sitä, mitä kilpakumppani sanoi hänelle
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Lyhyen radan EM-uinnit 2025
- Kaikki paloi: Suomalaista yleisurheilutähteä odotti karu näky – ”Kyllä pistää vihaksi”
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”